Vanhusten murhista syytetty tanskatar vapaaksi

Tanskalainen 32-vuotias nainen, jota epäillään 22 ihmisen murhasta kööpenhaminalaisessa vanhainkodissa, päästettiin vapaaksi tänään. Vanhainkodin entisen työntekijän epäillään murhanneen jopa 22 vanhusta. Nainen pidätettiin eilen, mutta häntä vastaan ei löydetty kyllin todisteita, jotta pidätystä olisi voitu jatkaa. Surmansa saaneet vanhukset - viisitoista naista ja seitsemän miestä - olivat 65-97-vuotiaita. Kyseessä on tiettävästi laajin sarjamurhatapaus Tanskan historiassa.

Murhista epäiltyä naista syytetään myös lähes 498 000 markan kavaltamisesta, kertoi Kööpenhaminan poliisin henkirikosryhmän johtaja. Nainen työskenteli vanhainkodissa kesäkuusta 1994, mutta hänet erotettiin tämän vuoden maaliskuussa. Ensimmäinen epäilyttävä kuolemantapaus sattui elokuussa 1994.

Tanskan poliisin mukaan nainen luultavasti murhasi uhrinsa Ketogan-nimisen rauhoittavan lääkkeen avulla, joka suurissa määrissä nautittuna on hengenvaarallista. Eilen Tanskan poliisi nimitti murhia "aktiivisiksi eutanasiaksi" antaen ymmärtää, että kuolemat ovat voineet olla armomurhia. Tanskan laki kuitenkin kieltää armomurhan, eikä maan laissa myöskään erotella tappoa ja murhaa eri rikoksiksi.

Jutussa on epäiltynä myös lääkäri, jonka potilaita on asunut vanhainkodissa. Lääkäriä epäillään itsemurhaan pakottamisesta ja ammatillisista laiminlyönneistä.

Vanhainkodin johtaja "syvästi järkyttynyt"

Vanhainkodin johtaja kertoi eilen, että niin vanhainkodin asukit kuin työntekijätkin ovat "syvästi järkyttyneitä" sekä pidätyksestä että tiedotusvälineiden hyökkäyksestä. Murhista epäillyn naisen tai vanhainkodin nimeä ei Tanskan lain mukaisesti ole annettu julkisuuteen.

Vanhainkodin tiedetään kuitenkin sijaitsevan Vesterbron työläiskaupunginosassa Kööpenhaminan laitamilla. Tätä nykyä vanhainkodissa on 76 asukasta ja siellä työskentelee noin sata ihmistä.

Poliisi pääsi naisen jäljille sattumalta tutkiessaan vanhainkodissa tapahtuneita kavalluksia. Rahaa oli kadonnut sekä vanhainkodilta että kuolleilta vanhuksilta. Poliisi tarttui tapaukseen kuultuaan kavallustutkinnan yhteydessä huhuja arvoituksellisista kuolemantapauksista hoitokodissa.

Eilen pidätetty vanhainkodin entinen työntekijä kiisti tänään syyllistyneensä murhiin.
-Lääkitsin aina sairaita asukkeja lääkärien määräysten mukaan, sanoi epäilty ja lisäsi, että hän oli poikennut annetuista määräyksistä ainoastaan "hätätapauksissa".

-Luottamus vanhustenhoitojärjestelmään on järkkynyt tämän hirveän tapauksen myötä, ilmoitti puolestaan Tanskan kansallisen vanhushuoltoliiton johtaja Erik Lehman eilen.

Äärioikeistolainen edistyspuolue on jo ehtinyt vaatia, että maan terveys- ja sosiaaliministerit antavat tapahtuneesta selityksen parlamenttikomitealle.
(STT-RB-AFP-Reuters)


Lue myös:

    Uusimmat