Vanhasen suosio alempana kuin koskaan

Pääministeri Matti Vanhasen suosio on nyt alempana kuin koskaan. Kalevan TNS Gallupilla teettämän tutkimussarjan mukaan pääministerin suosio on viimeksi ollut näissä pohjalukemissa vuoden 2001 keväällä. Tällöin pääministerinä oli Paavo Lipponen. Lipposen tyytymättömiä oli 40 prosenttia, Vanhasella on puolestaan 41 prosenttia.

Vanhasen suosio on laskenut huhtikuusta neljällä prosenttiyksiköllä. Valtio-opin professori Heikki Paloheimo Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitokselta huomauttaa, että pääministerin suosio on taittunut jo vuonna 2008. Sen jälkeen tyytymättömyys Vanhaseen on kasvanut nopeammin kuin tyytymättömyys hallitukseen.

Vanhanen itse on uhonnut olevansa tällä hetkellä vahvempi kuin koskaan pääministeriurallaan.

Kyselyn teki TNS Gallup, ja sitä varten haastateltiin 944 ihmistä lokakuussa. Kyselyn virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat