Mainos

Vanhanen ja Forsius näyttäytyivät yhdessä

Suhteen spekulointi alkoi jo ennen vaaleja, kun pariskunta viihtyi yhdessä itsenäisyyspäivän vastaanoton jälkeen. Pääministeri Vanhanen ei suostu kommentoimaan tietoja yhteisestä illanvietosta.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ja vihreiden kansanedustaja Merikukka Forsius ovat näyttäytyneet yhdessä. Iltapäivälehtien mukaan Vanhanen ja Forsius istuivat perjantaina iltaa useassa ravintolassa Forsiuksen kotipaikkakunnalla Nummelassa. Silminnäkijät kertoivat, että pariskunta tanssi yhdessä ja halaili.

Vanhanen ei suostu kommentoimaan millään tavalla tietoja yhteisestä illanvietosta.

Vanhanen esitti muiden vaaleissa valituksi tulleiden tapaan valtakirjansa oikeuskanslerille tänään eduskunnassa. Tyylilleen uskollisena hän kieltäytyi kommentoimasta yksityiselämän puolelle kuuluvia asioita.

Vanhasen ja Forsiuksen suhteesta on spekuloitu siitä lähtien, kun pariskunta viihtyi pitkään yhdessä itsenäisyyspäivän vastaanoton lopuksi. Kumpikaan osapuoli ei ole vahvistanut huhuja seurustelusta.

Vanhanen ja Forsius järjestivät eduskuntavaalien edellä yhteisen ilmastoaiheisen vaalitilaisuuden Nummelassa.

Forsius oli taannoin lyhyen aikaa avioliitossa kansanedustaja Leena Harkimon (kok.) ex-puolison Hjallis Harkimon kanssa. Heillä on yksi yhteinen lapsi.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.