Sauber-talli tiedotti viime viikolla solmineensa saksalaiskuljettaja Nico Hülkenbergin kanssa monivuotisen sopimuksen. Uutinen 36-vuotiaan saksalaisen sopimuksesta tuli oman sopimuksensa kolmatta ja viimeistä kautta tallissa ajavalle Valtteri Bottakselle yllätyksenä.
Hülkenbergin sopimus oli sikäli odotettu, että Sauber siirtyy kaudeksi 2026 Audin omistukseen ja saksalaismerkin tiedettiin haluavan autoonsa saksalaisen kuljettajan.
Bottas kertoi kuitenkin Miamin GP:n mediapäivänä yllättyneensä yhdestä asiasta Hülkenberg-uutiseen liittyen.
– Se tuli aika varhaisessa vaiheessa, ja sen ajoitus oli vähän yllättävä. Mutta kaikki on hyvin, katsotaan, mitä tapahtuu seuraavaksi, Bottas sanoi The Race -sivuston mukaan.
Kun Audin, tai Sauberin, tiedetään lisäksi tavoitelleen Ferrarilta tämän kauden jälkeen lähtevää Carlos Sainzia, Hülkenbergin sopimuksen tulkittiin jo pudottavan Bottaksen pois pelistä 12:n F1:ssä ajetun vuoden jälkeen.
Mutta Blick-lehden mukaan tilanne on sikäli monimutkainen, että Sainz ei tällä tietoa ole järin halukas liittymään talliin. Niinpä Bottaksen kurssissa on taas ainakin hieman nostetta.
Toisaalta sveitsiläislehden konkaritoimittaja Roger Benoit maalaa suomalaiskuljettajaan liittyen myös hieman toisenlaista kuvaa.
– Täytyykö sen tosiaan olla Bottas tai (Guanyu) Zhou neljännen kauden peräkkäin? Se olisi valtaosalle Sauber-faneista painajainen.
Uusimmat
-
14:31
Poliisihallitus: Poliisi ei olisi saanut ottaa mielenosoittajilta Erdogan-nukkea
-
14:26
Oulussa luultiin sähköauton latausaseman räjähtäneen – katso kuva tapahtumapaikalta
-
13:58
Leijonat lyönyt Itävalta saamassa suomalaisen ykkösvahdin? Lehti uutisoi "sensaatiokaappauksesta"
-
13:51
Viiden epäillään vieneen pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle – yksityishenkilö vinkkasi poliisille
-
13:44
Leijonien NHL-vahvistus kovan arvostelun kohteena – kultaleijona muistaa vaikeudet supertähden ketjussa: "Tiesin, etten auta joukkuetta yhtään"
-
13:40
Asiantuntija: Harryn ja Meghanin viimeisin edesottamus raivostutti kuningas Charlesin ja prinssi Williamin ennennäkemättömällä tavalla
-
13:31
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
13:16
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
Lataa lisää