Formula ykkösten MM-sarja palaa neljän viikon kesätauoltaan, kun Hollannin gp -viikonloppu koittaa Zandvoortin radalla. Alfa Romeon suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas käytti vapaan hyödykseen muun muassa osallistumalla pyöräilykisaan Yhdysvaltain Coloradossa ja kuittasi noin 160 kilometrin urakoinnistaan painavan palkinnon.
– Pidän uusien paikkojen näkemisestä ja kokemisesta, se on yksi rentoutumiskeinoistani. Ja kun olen kilpailuhenkinen ihminen, minun piti lähteä mukaan pyöräilykisaan. Ja se oli hauskaa, Bottas selosti Zandvoortissa valmistautuessaan paluuseen leipätyönsä ääreen.
Bottas polki kisassa 20:nneksi, mutta palkinto tuli ihan muusta: Simpsonit-animaatiosarjasta tutun Duffman-supersankarin kostyymista.
– Kisan parhaasta asusta sai palkinnoksi painonsa verran olutta, joten halusin todella voittaa tuon. Ajattelin, että yleisö koostuu pitkälti amerikkalaisista, joten lähdin kisaan Simpsoneilla ja Duffmanilla. Ja voitin! Bottas hehkutti viimeviikkoista onnistumistaan.
Onko Duffman suosikkihahmosi Simpsoneissa?
– Valitsisin kyllä yhä Homerin, mutta minun piti myös miettiä, mikä asu sopisi pyöräilemiseen ylämäkiä ylös. Homer olisi ollut liian lihava siihen.
Bottas pokkasi palkintonsa paikan päällä.
– Pidin sixpäkin ja lahjoitin loput yleisölle ja muille kilpailijoille. Hieno iltapäivä oli!
