Valtion omistus Kemirasta voidaan laskea 34 prosenttiin

Valtion omistusosuus Kemirassa voidaan vähentää noin 34 prosenttiin aiemman 50,1 prosentin sijasta. Kauppa- ja teollisuusministeriöllä ei kuitenkaan ole aikeita pienentää valtio omistusta yhtiössä ainakaan pariin vuoteen.

Eduskunta on päättänyt asiasta jo aiemmin, mutta pörssiyhtiö Kemira tiedotti asiasta tänään. Yhtiö oli saanut sellaisen käsityksen, että eduskunnan hyväksymä lisätalousarvio ei ollut vielä lainvoimainen, mutta pörssiyhtiönä sen piti tiedottaa asiasta.

Valtuudet vähentää valtion omistusta kolmessa valtion pääosin omistamassa yhtiössä kuuluivat osana lisätalousarvioon. Kaksi muuta yhtiötä ovat energiayhtiö Kemijoki ja kauppatalo Hansel. Kemijoen osuus voidaan hallituksen päätöksellä laskea 67:n sijasta hieman päälle 50 prosenttiin ja Hanselin 100:sta samaten hieman päälle 50 prosenttiin.

Ylijohtaja Markku Mäkinen KTM:stä kertoi, että muutokset haettiin siltä varalta, että ostopäätöksiin tulee tarvetta. Hänen mukaansa esimerkiksi Kemiran osakkeita ei olla myymässä ainakaan pariin vuoteen.

Valtiolla on yli 50 prosentin äänivalta 30 yhtiössä. Sen lisäksi se on vähemmistöomistajana neljässä aiemmin valtion omistuksessa olleessa yhtiössä. Nämä ovat Outokumpu, Partek, Rautaruukki ja Valmet.

Hallituksella on valtuudet luopua kokonaan Partekin ja Valmetin osakkeista. Lisäksi se voisi vähentää rutkasti valtion omistusta myös Imatran Voimassa, Nesteessä ja Vapossa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat