MAGA-liikkeen rakoilu voi heijastua Yhdysvaltain kongressia koskeviin vaaleihin ensi vuonna.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja hänen kannattajistaan koostuva Maga-liike ovat ajautuneet ilmiriitaan viime viikolla julkaistun muistion takia.
Muistiossa kerrottiin, ettei hallitus aio julkistaa enää ainuttakaan Jeffrey Epsteiniin liittyvää asiakirjaa. Muistiossa myös kumottiin salaliittoteoria, jonka mukaan Epstein olisi murhattu.
Vuonna 2019 selliinsä kuollutta liikemiestä syytettiin laajasta seksikaupasta sekä kymmenien alaikäisten tyttöjen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Muistio aiheutti raivoa MAGA-piireissä, sillä aiemmin Trumpin leiri oli lietsonut Epsteinin ihmiskaupparinkiin liittyviä salaliittoteorioita ja luvannut paljastaa totuuden.
Trump yritti vaientaa keskustelun haukkumalla kritisoijia, sekä väittämällä Epstein-vyyhtiä demokraattien keksinnöksi.
– Se on iso huijaus. Sitä puskevat demokraatit ja jotkut tyhmät republikaanit. Typerät republikaanit lankeavat verkkoon, ja tekevät demokraattien työn.
Taktiikka ei kuitenkaan saanut MAGA-joukkoja perääntymään, ja nyt Trump on pyytänyt Yhdysvaltain oikeusministeri Pam Bondia julkistamaan valamiehistön todistajanlausunnot. Bondin mukaan oikeusministeriö edistää asiaa tänään.
Kannattajakunta vaatii nähdä asiakaslistan
Valtaosa kiinnostuksesta kohdistuu niin sanottuun "asiakaslistaan", johon Epsteinin uskotaan kirjanneen asiakkaidensa nimet. Liikemiehen lähipiiriin kuului lukuisia rikkaita ja vaikutusvaltaisia ihmisiä.
