Suomessa havaittu lennokkeja kriittisten kohteiden läheisyydessä

Mitä dronea lennättäessä kannattaa ottaa huomioon? Tv-kuvaaja Jani Penttinen kertoo vinkkinsä 2:39
Mitä dronea lennättäessä kannattaa ottaa huomioon? Tv-kuvaaja kertoo vinkkinsä.

Aluehallintoviraston mukaan useat valmiustoimikuntaan kuuluvat organisaatiot raportoivat saaneensa viime kuukausien aikana drone-lennokkihavaintoja huoltovarmuuden kannalta kriittisten kohteiden läheisyydessä.

Näitä ovat esimerkiksi vesilaitokset.

Muun muassa Lounais-Suomessa on raportoitu dronehavainnoista.

Valmiustoimikunta kuitenkin toteaa, että Suomen turvallisuustilanne on vakaa ja alueen huoltovarmuus hyvä. Valmiustoimikunta kehottaa kuitenkin kansalaisia ilmoittamaan omista havainnoistaan matalalla kynnyksellä, esimerkiksi Suojelupoliisille.

Norjassa lennokkeja on havaittu kriittisen infrastruktuurin kuten öljy- ja kaasuteollisuuden sekä lentokenttien läheisyydessä. Norjassa pidätettiin venäläisiä dronejen lainvastaisesta lennättämisestä. Tutkinta on keskitetty maan turvallisuuspoliisille PST:lle.

Norjan yleisradio NRK:n mukaan Norjan liikenneministeriö on pyytänyt maan siviili-ilmailuviranomaista harkitsemaan dronejen käyttökieltoa.

Droneja ohjaavista nörteistä on tullut venäläisten kauhu – näin ovelasti Ukraina käyttää lennokkejaan taistelukentällä

Droneja ohjaavista nörteistä on tullut venäläisten kauhu – näin ovelasti Ukraina käyttää lennokkejaan taistelukentällä

Lue myös:

    Uusimmat