Valkovenäläisurheilija yritettiin viedä väkisin kotiin Tokiosta juuri ennen päämatkaansa – EU-maat harkitsevat turvapaikan tarjoamista

Maansa urheilujohtoa julkisesti kritisoinut yleisurheilija Krystsina Tsimanouskaja, 24, kieltäytyi menemästä lentokoneeseen sen jälkeen, kun hänet oli viety Tokion lentokentälle vastoin tahtoaan. Ranskan eurooppaministerin mukaan EU-maat pohtivat turvapaikan myöntämistä urheilijalle.

Kansainvälinen olympiakomitea kertoi maanantaina, että Tsimanouskaja on turvassa ja paikallisten viranomaisten hoiteissa.

24-vuotiaan pikajuoksijan on kerrottu joutuneen lentokentälle vastoin tahtoaan Valko-Venäjän joukkueeseen kuuluvien henkilöiden viemänä. Hän kertoi saaneensa tunnin aikaa pakata tavaransa ennen lähtösaattuettaan.

Tsimanouskaja onnistui kuitenkin vetoamaan paikallisiin viranomaisiin Hanedan lentokentällä, eikä hän koskaan joutunut astumaan koneeseen.

KOK:n tiedotusvastaavan Mark Adamsin mukaan Tsimanouskaja vietti sunnuntain ja maanantain välisen yön Tokiossa lentokenttähotellissa. Adams kertoi KOK:n jatkavan keskusteluja Tsimanouskajan kanssa.

Tsimanouskaja on kertonut, ettei hän halua enää palata kotimaahansa Valko-Venäjälle. Hänen on sanottu anovan turvapaikkaa, mahdollisesti Itävallasta. EU-maista Tshekki ja Puola ovat julkisesti ilmaisseet halunsa auttaa urheilijaa. Ranskan eurooppaministeri Clemént Beaune sanoo Ranskan ja useiden EU-maiden pohtivan poliittisen turvapaikan tarjoamista Tsimanouskajalle. Asiasta kertoo Tass. Beaunen mukaan asiaan saataneen ratkaisu lähipäivien tai -viikkojen aikana.

– Olen tyytyväinen, että KOK ja Japanin viranomaiset sekä poliisi takasivat tämän urheilijan turvallisuuden Beaune sanoi.

Tsimanouskajan oli tarkoitus kilpailla 200 metrin pikajuoksussa maanantaina ennen äkillisesti saamiaan lähtöpasseja. Joukkueenjohdon hermot paloivat, kun juoksija oli ihmetellyt Instagramissa, että hänet oli ilmoitettu lyhyellä varoitusajalla 4x400 metrin viestikisaan.

Osa Tsimanouskajan joukkuetovereista ei syystä tai toisesta ollut kelvollinen osallistumaan viestiin.

– Valmentaja lisäsi minut mukaan kisaan ilman, että minulle kerrottiin asiasta. Puhuin tästä julkisesti. Päävalmentaja tuli luokseni, että yläpuolelta oli tullut päätös siirtää minut pois, Tsimanouskaja sanoi.

Valko-Venäjän olympiakomitean väitteen mukaan Tsimanouskaja päätettiin lähettää kotiin urheilijan kohtaamien psyykkisten vaikeuksien vuoksi.

Lähteet: Reuters, BBC, Tass.


Juttua muokattu 8.2. kello 10.41. Lisätty Ranskan eurooppaministerin kommentit.

Lue myös:

    Uusimmat