Englannin valioliiga käynnistyy lauantaina 14.8. kahdeksan ottelun voimin. Suomalaisia pelaa Englannin korkeimmalla sarjatasolla kahdeksan miestä ja jokainen on tositoimissa heti lauantaina.
Kauden käynnistysvaiheessa liigan voittajaehdokkaina on viime kauden arvioista tuttu trio: Arsenal, Manchester United ja Chelsea. Tällä kaudella Chelsea povataan vahvimmaksi mestarikandidaatiksi, sillä venäläismiljardööri Roman Abramovitsh on vahvistanut tähtisikermäänsä entuudestaan. Myös ManU on vahvistunut viime kaudesta. Tappiottoman mestaruuskauden pelannut Arsenal on saanut pitää pakkansa kasassa, eikä se ole tehnyt merkittäviä hankintoja.
Chelsea lähtee kauteen tavoitteena voittaa jokainen kilpailu, missä se on mukana. Nyt tähtisikermää luotsaa José Mourinho, joka johdatti FC Porton viime kaudella Mestarien liigan voittoon. Portugalilaisvalmentaja sai Abramovitshin pohjattomasta massista käteistä hankkiakseen vielä haluamansa pelaajat Lontooseen. Huippuluokan puolustuspelaajat Ricardo Carvalho ja Paolo Ferreira seurasivat luotsiaan Portosta Chelseaan ja Marseillesta ostettiin maalisylkijä Didier Drogba. Mourinho painottaa valmentamisessaan juuri joukkuepeliä, eikä katsele kauaa yksityisyritteliäisyyttä. Portugalilaisluotsilla onkin edessään melkoinen savotta saada tähdet pelaamaan ainoastaan joukkueen eteen ja pitää heidät tyytyväisinä vaihtomiehen roolissakin.
Chelsealla on kasassa ainakin paperilla sellainen nippu, jolla mestaruus on voitettavissa. Hankinnat ovat olleet tällä kertaa järkeviä. Carvalho oli eittämättä Portugalin EM-turnauksen parhaita puolustajia ja Drogba antoi todella vahvat näytöt viime kaudella Mestarien liigassa. Maalivahtikalusto vahvistui tshekin maajoukkuetorjuja Petr Cechillä. PSV Eindhovenista hankittu Arjen Robben on todella vaikeasti pideltävä ja kovasti töitä tekevä mies laitalinkin tontilla. Ulkomaalaisvahvistusten lisäksi Chelsean riveissä ahertavat nälkäiset huippupelurit Brittein saarilta kuten Frank Lampard, Damien Duff, Scott Parker, Joe Cole, Glen Johnson ja John Terry. Muita huippuhankintoja ovat muun muassa kärkimies Mateja Kezman ja keskikenttämies Tiago Mendes. Yhteensä Abramovitshin lompakko keveni 130 miljoonalla eurolla ja Mourinholla on käytössään yli kaksi joukkueellista huipputason pelureita.
Arsenal ja ManU hiljaisia pelaajamarkkinoilla
Hallitsevalla mestari Arsenalilla on takana kaikkien aikojen valioliigakausi. Mestaruus saavutettiin kokematta tappiotakaan ja tykkimiehet tekivät liigassa eniten maaleja ja päästivät vähiten maaleja. Pelaajapakka, jolla tuo saavutettiin on runkomiesten osalta kasassa, vain Patrick Vieran jääminen Lontooseen on vielä epävarmaa. Vaihtomiesten roolissa viime kaudella olleet Ray Parlour, Nwankwo Kanu ja Sylvain Wiltord jättivät seuran. Arsene Wenger ei kokenut tarvetta vahvistaa ryhmäänsä tai sitten Chelsea vei hankintalistalla olleet pelaajat tykkimiesten nenän edestä isommalla rahatukulla. Arsenal värväsi periaatteessa vain tulevaisuuden lupauksia kuten Robin van Perien Feyenoordista ja Mathieu Flaminin Marseillesta. Maalivahtiosastoa vahvistettiin Celta Vigosta ostetulla Manuel Almunialla. Siirtyy Viera Real Madridiin tai ei on Arsenal silti vahvasti menossa kolmen parhaan joukkoon.
Manchester United jäi viime kaudella liigassa kolmanneksi ja se on mestaruusjuhlia viettämään tottuneelle seuralle pettymys. Sir Alex Ferguson ei kuitenkaan vahvistanut ryhmäänsä mainittavasti. Kärkimies Alan Smith ostettiin Leedsistä, mutta hänellä on täysi työ päästä avaukseen. Puolustus vahvistui argentiinalaispakki Gabriel Heinzellä. Nicky Butt jätti seuran kyllästyttyään istumaan vaihtopenkillä, muita mainittavia menetyksiä United ei kokenut.
Fergusonin ryhmä on ollut pääosin samassa kuosissa jo useamman kauden ja tätä voi pitää vahvuutena. Usein kuitenkin joukkueen tarvitsee uusiutua ainakin jonkin verran, että se menestyy. Sir Alexin tietyt avainpelaajat alkavat väkisin ikääntyä, kuten Roy Keane ja kolmekymppisen Ryan Giggsinkin vauhti alkaa varmasti hiljalleen hiipumaan. Viime kaudella puolustuspelissä oli ongelmia, ja se osa-alue on joukkueen heikoin lenkki tälläkin kaudella. Alakerta vahvistuu, kun Rio Ferdinand palaa syyskuussa pitkästä pelikiellostaan. Hyökkäyspää on Smithin saapumisen myötä manchesterilaisten vahvin osa-alue. Ruud van Nistelrooy on yksi liigan parhaista maalintekijöistä ja vikkelä Louis Saha haastaa Smithin kilpaan peliajasta, jos tehoja ei löydy. Christiano Ronaldo puhkesi kukkaan Portugalin EM-lopputurnauksessa ja hänelle voi povata menestyksekästä valioliigakautta. United kuuluu perinteiden mukaan ennakkosuosikeihin, vaikka tällä kaudella se ei olekaan kirkkain sellainen.
Haastajat ennakkosuosikeille
Kolmen nimekkäimmän seuran varteenotettavimmat haastajat ovat Liverpool, Newcastle ja selkeästi viime kaudesta vahvistunut Middlesbrough. Liverpool sai viimein riveihinsä kauan odottamansa Djibril Cissen Auxerresta. Häntä ja etenkin hänen tekemiään maaleja kaivataan, sillä Michael Owen on vaihtamassa maisemaa. Liverpoolilla on heittää tuleen Portugalissa mainetta niittänyt tshekkihyökkääjä Milan Baros, joten aseettomaksi Liverpool ei jää vaikka Owen lähteekin. Mikäli jompikumpi kaksikosta loukkaantuu, sitten seuraa ongelmia. Liverpool pääsi eroon tai menetti Emile Heskeyn Birminghamiin. Heskeyn mukana ei kadonnut ainakaan viimeistelytehoa, mutta vastaavaa kookasta target-miestä Liverpoolilla ei ole heittää tulevalla kaudella tuleen. Pelaajarintamalla ei suuria hankintoja tehty eikä menetyksiäkään Heskeyn lisäksi juuri ollut. Suurin muutos Liverpoolissa on se, että espanjalaisluotsi Rafael Benitez korvasi Gerard Houllierin päävalmentajan pallilla. Valtaisia muutoksia joukkueessa ei ainakaan vielä ole tapahtunut ja Sami Hyypiä jatkaa puolustuksen johtohahmona. Benitez luotsasi Valencian menestykseen varmalla puolustuspelillä ja luotsi tunnetaan etevänä taktikkona. Hänen mukanaan espanjasta matkasi Malagasta hankittu puolustaja Josemi. Liverpool kärsi viime kaudella ajoittaisesta tehottomuudesta. Mikäli Cisse-Baros kaksikko onnistuu pitkällä juoksulla on Liverpool varmasti mukana kärkikahinoissa, sillä puolustuspelihän sillä on vankoissa kantimissa.
Newcastle on kiikkunut lähivuodet sarjataulukossa hieman kärjen takana ja viime kausikin tuotti vain viidennen sijan liigassa. Joukkue kompasteli turhan usein tasapeleihin. Newcastlessa lompakon nyörit on pidetty tiukalla, eikä suurhankintoihin ole ollut varaa. Silti Sir Bobby Robson sai värvättyä Patrick Kluivertin Barcelonasta ilmaisella siirrolla ja Nicky Buttin Manchester Unitedista sopuhintaan. Leedsistä hankittuun laituri James Milneriin Newcastlen seurajohto joutui sijoittamaan jo hieman suuremman summan eli viisi miljoonaa puntaa. Hankinnoista suurin mielenkiinto kohdistuu Kluivertiin ja siihen millaisessa iskussa hollantilainen on tänä päivänä. Herää myös kysymys miten Espanjassa viime vuodet palloillut kärkimies istuu Englantilaiseen pelityyliin. Alan Shearerin vauhti ei tunnu hiipuvan ja hän tekee varmasti taas tukun tärkeitä maaleja joukkueelleen. Graig Bellamy on kolmas mahdollinen valinta kärkeen, joten hyökkäyspäässä Robsonilla vaihtoehtoja piisaa. Ongelmana voi olla puolustuspeli, sillä luottotoppari Jonatan Woodgate on taas kerran sivussa loukkaantumisen takia. Mikäli uudet miehet istuvan hyvin Robsonin systeemiin, on Newcastle taas kerran mukana kärkikahinoissa.
Middlesbrough sai värvättyä Leedsin kirkkaimman tähden Mark Vidukan riveihinsä ja lisäksi Chelsean ylitsevuotavasta pelaajapakasta Jimmy Floyd Hasselbainkin. Kaksikko muodostaa kovan kärkiparin ja kun keskikentältä vain tarjoilu pelaa, niin maalejakin syntyy. Manageri Steve McLaren vahvisti alakertaansa hollantilaispakki Michael Reizigerillä ja keskikentälle ostettiin Ray Parlour Arsenalista. Myös lainalla ollut Boudewijn Zenden jatkaa seurassa. Keskikenttä on hyökkäyksen tapaa todella nimekäs ja vahva ainakin paperilla. Puolustuksessa topparipari Ugo Ehiogu-Gareth Southgate on pelannut hyvin yhteen, mutta ikä alkaa hiljalleen painamaan jalkaa. McLarenilla on koossa taitava ja nimekäs pelaajanippu, jolla on mahdollisuudet vaikka mihin. Middlesbrough on viime vuosina jumiutunut keskikastiin hyvälläkin pelaajamateriaalilla, mutta nyt tilanne on valoisampi kuin koskaan ja ainakin odotukset korkealla.
Palacella edessä tuskainen tie
Suomalaisjoukkueilla ei ole Liverpoolin lisäksi asiaa aivan mestaruustaistoon. Mikael Forssellin Birmingham vahvistui viime kaudesta ja manageri Steve Brucella on koossa sellainen pelaajanippu, jolla viime kauden 10. sijaa parannetaan erittäin todennäköisesti. Emile Heskeyn tulo kärkipariksi tietää "Miklulle" lisää tekopaikkoja, sillä Heskey on enemmänkin jakaja kuin hyökkäysten päättäjä. Kaksikon tuhovoimaa ei nähdä heti liigan alussa, sillä Heskey on loukkaantunut. Tarjoilua on luvassa myös oikealta laidalta, sillä Chelseasta hankittu juutti Jesper Grönkjär on joukkueessa selkä vahvistus ja taitava mies tontillaan. Vahvistunut Birmingham ujuttautuu kymmenen parhaan joukkoon ja mikäli kaikki menee nappiin niin joukkue taistelee paikoista eurocupeihin.
Jonatan Johanssonin Charlton yllätti viime kaudella ja oli pitkään menossa eurokentille. Lopulta käteen jäi seitsemäs sija. Charlton ylitti odotukset ja ehkä hieman ylisuoritti tasoonsa nähden viime kaudella, mutta pystyykö se samaan tulevalla kaudella? Joukkue ei ole mainittavasti vahvistunut.
Suomalaisin seura eli Aki Riihilahden ja Joonas Kolkan Crystal Palace taistelee sarjapaikkansa puolesta. Joukkueeseen ei ole hankittu maailmantähtiä, mutta pelaajarinkiä on viime vuodesta kasvatettu. Manageri Iain Dowie koettaa saada keskinkertaisesta materiaalistaan kaiken mahdollisen irti, mutta sekään ei välttämättä ole tarpeeksi. Nousun aikaansaamassa alkuhuumassa usein kertyy pisteitä hyvää tahtia, toivottavasti huuma jatkuu pitkään Selhurst Parkilla.
Teksti: Pasi Heikkilä
(MTV3)