Välimäen MM-painit jäivät yhteen otteluun

Tero Välimäki
Tero Välimäki hävisi MM-kisoissa. Kuva EM-kisoista huhtikuulta. Str / Lehtikuva
Julkaistu 13.09.2014 21:08

MTV SPORT - STT

Suomen 32-vuotias Tero Välimäki pääsi lauantaina matolle vain kerran MM-paineissa Uzbekistanin Tashkentissa. Välimäki hävisi aamulla Azerbaidzhanin Hasan Alijeville luvuin 0-4 ja oli 31:s.

Ottelu kuului sarjaan alle 66 kiloa. Viime kevään EM-hopeamitalisti Alijev ei antanut Välimäelle armoa. Ripeäliikkeinen Alijev pystyi kahteen taaksemenoon. Ei Välimäkikään häviöstään huolimatta pelkkä löysäläinen ollut.  

- Terolla oli ihan hyvä mattopuolustus ja paikoin vahvaa käsipainia. Se ei kuitenkaan nyt riittänyt. Alijev on moninkertainen arvokisamitalisti ja matolla vanha kettu, ja paini taas kuten voittaakseen painia piti, päävalmentaja Juha Lappalainen totesi Tashkentista.  

Sarjan voitti Serbian Davor Stefanek.  

MM-painien päätöspäivänä sunnuntaina Suomea edustavat Tampereen Kooveen Jussi-Pekka Niemistö ja Turun Voimamiesten Timo Kallio. Niemistö painii 59-kiloisissa ja Kallio vääntää alle 98 kilon sarjassa. 

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu