Valas hyppäsi kalastajaveneen päälle – hurja tilanne tallentui kameralle: "En voi uskoa, että vene on vielä pinnalla"

Valas hyppäsi kalastajaveneen päälle – hurja tilanne tallentui kameralle: ”En voi uskoa, että vene on vielä pinnalla” 0:39
Katso videolta valaan hyppy laivan kannelle.

Valas hyppäsi vedestä pienen kalastajaveneen keulaan upottaen sen hetkeksi veteen. Hämmästyttävä tilanne saatiin videolle sunnuntaiaamuna Massachusettsin rannikolla.

Tapaus sattui noin kello 10 White Horse Beachin alueella Plymouthissa, kaupungin viranomaiset kertoivat.

Tilanteesta taltioidussa videossa valas näyttää olevan ryhävalas.

Playmouthin poliisin mukaan kukaan ei loukkaantunut tilanteessa eikä törmäyksen saanut venekään vaurioitunut pahasti. Ainoastaan veneen keulassa ollut ikkuna meni rikki.

Tilanteesta selviydyttiin pelkällä säikähdyksellä

Tilanne olisi kuitenkin voinut päättyä todella pahasti. Ryhävalaan kokoa ei tiedetä, mutta monia kymmeniä tonneja painava valas olisi voinut saada paljon isompaa tuhoa aikaan.

– Lapset haluavat kumartua veneen kylkeen katsomaan kaloja, joten on suuri onni, ettei kukaan loukkaantunut täällä. Tällainen tapaus on melko harvinainen, mutta erittäin vaarallinen veneilijöille, Plymouthin satamapäällikkö Chad Hunter kertoi NBC Bostonille.

Ryder Parkhurst näki tilanteen ja kertoi ettei voi uskoa, että vene on edelleen pinnalla ja kelluu.

– Se oli aivan uskomatonta, hän ihmettelee.

Lue myös:

    Uusimmat