Viime vuonna uutisoitu tapaus lähtee uusintakierrokselle yhdysvaltalaiseen oikeusjärjestelmään.
Yhdysvaltalainen autovakuutusyhtiö Geico tuomittiin oikeudessa viime vuonna miljoonakorvauksiin, koska autonsa yhtiöön vakuuttanut mies tartutti seksikumppaniinsa papilloomaviruksen. 5,2 miljoonan dollarin korvaukset määrättiin maksamaan naiselle, joka sai tartunnan harrastettuaan seksiä kyseisen Hyundai-merkkisen auton takapenkillä.
Tilannetta vakavoitti se, että miehen väitettiin tienneen omasta tartunnastaan, mutta harrastaneen silti suojaamatonta seksiä kertomatta asiasta kumppanilleen. Mies itse kiisti syytökset ja vakuutti ottaneensa asian puheeksi kumppaninsa kanssa.
Kaksikko oli harrastanut seksiä useaan otteeseen syksyllä ja alkutalvesta 2017. Nainen sai kuulla HPV-tartunnastaan rutiinitarkastuksessa vuotta myöhemmin.
Vakuutusyhtiö vei piirioikeuden korvauspäätöksen liittovaltion vetoomustuomioistuimeen saadakseen tuomioon muutoksen, mutta ratkaisu oli sama kuin alemmassakin oikeusasteessa.
Liittovaltion vetoomustuomioistuimesta tapaus eteni Missourin osavaltion korkeimpaan oikeuteen, joka kuitenkin linjasi tämän viikon tiistaina yksimielisesti, että tapaus palautetaan käsittelyyn alemmille oikeusasteille.
Missourin korkeimman oikeuden mukaan vakuutusyhtiölle ei annettu alemmilla oikeusasteilla reilua mahdollisuutta puolustautua.