Vakavasti sairaan isoäidin voimat loppuivat kesken konsertin – tämän miehen teko sulattaa sydämet: ”Todiste siitä, että maailmassa on vielä herrasmiehiä”
Aivoinfarktista toipuva ja syöpää vastaan taisteleva isoäiti sai kokea konsertissa, että ihmisiltä löytyy hyvää tahtoa.
Yhdysvalloissa Texasissa järjestetyn RodeoHouston-tapahtuman ainut tähti ei ollut countrylaulaja Brad Praisley. Myös yleisössä olleen amerikkalaismiehen sankarimainen teko on saavuttanut suuren suosion.
Thomas Harwell, 39, oli vaimonsa Shayla Harwellin, 26, kanssa RodeoHouston-tapahtumassa, kun he näkivät vaikeanoloisesti liikkuvan vanhan naisen.
– Hän tärisi ja hänellä oli vaikeuksia liikuttaa jalkojaan askelmalta toiselle. Osoitin häntä Thomasille ja sanoin, että nainen saattaisi tarvita apua. Hän (Thomas) ei edes epäröinyt! Shayla kertoo Yahoo Lifestyle-sivustolle.
ABC13 Houston -uutiskanavan tietojen mukaan askelmien kanssa taistellut vanhempi nainen oli äskettäin saanut aivoinfarktin. Sairaskohtauksesta toipumisen lisäksi nainen taistelee syöpää vastaan.
Thomas auttoi hauraan naisen alas portaita, mutta hyvän tahdon eleet eivät loppuneet siihen. Paisleyn konsertin jälkeen Thomas meni jälleen naisen luokse ja kantoi tämän ylös rappusia.
Herrasmiehiä on vielä jäljellä
Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.
Miehestään ylpeä Shayla jakoi kuvan tapauksesta Facebookissa. Tähän mennessä kultainen teko on kerännyt jo 29 000 reaktiota, 5400 jakoa ja 4200 kommenttia. Kommenteissa ihmiset kiittelevät Thomasin tekoa.
– Todiste siitä, että maailmassa on vielä herrasmiehiä. Kiitos ystävällisyydestäsi, eräs nainen kirjoittaa.
– Hyvin tehty. Olet todellakin herrasmies. Vanhempasi ovat varmasti ylpeitä miehestä, jonka he ovat kasvattaneet. Vaimosi on varmasti ylpeä sinusta, toinen ylistää.
Shayla kertoo Yahoo Lifestylelle toivovansa, että hänen puolisonsa teko on hyvä esimerkki pariskunnan 2-vuotiaalle tyttärelle.
– Toivottavasti pystymme juurruttamaan ystävällisyyden häneen. Ystävällisyyden pitäisi olla elämäntapa, Shayla sanoo.
Lue kaikki lifestyle-aiheiset artikkelit täältä.
Lähteet: Yahoo Lifestyle, ABC13 Houston
Uusimmat
-
17:49
Jesse Puljujärvi palaa NHL:ään!
-
17:35
Kalle Samoojalle paikka golfin kohutulle kiertueelle: "Nyt muuttui ura aika kertaheitolla"
-
17:25
Nerokas tapa tehdä joulutortut! Testaa helpot kuusitortut
-
17:15
Suomen tunnetuin sirkus ja tivoli yhdistävät voimansa – johtaja aloitti oman kiertue-elämänsä jo viikon ikäisenä: "Naamasta näkyy, onhan se rankkaa"
-
17:11
Tyhjä tuoli odotti Nobelin rauhanpalkinnon saanutta vangittua aktivistia: "Iranin kansa voittaa sorron"
-
17:10
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaisdiplomaattia tiedustelutoimista ja korruptiosta
-
17:07
Englannin naisten liigassa hurja yleisöennätys – Arsenalin kotistadion lähes loppuunmyyty
-
17:06
Tukholmassa juhlitaan Nobel-voittajia – rauhannobelin noutivat vankilassa istuvan iranilaisaktivistin lapset
-
17:02
Kumpi kolaroi autonsa, kumpi on ärsyttävämpi? Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki haastettiin leikkimieliseen testiin suorassa lähetyksessä
-
17:00
Sihvonen kysyy ja vastaa: Kumpi on kovempi juuri nyt – Tappara vai Ilves?
-
16:58
Korjauksia jää tekemättä ja vastikkeita maksamatta, konkurssi uhkaa: Näin kiristyvä taloustilanne raastaa taloyhtiöitä
-
16:32
Kaasujalkaa syytä keventää – ajokeli muuttui surkeaksi isossa osassa maata
-
16:27
Hiihdon kohukiellosta tyrmäävät seuraukset Ruotsissa – Isometsä: "Aivan täydellinen katastrofi"
-
16:25
Kerttu Niskanen kertoi Viaplaylle kamppailusta karmeissa olosuhteissa: "Keli huononi suunnattomasti"
-
16:00
Norjalaisen käsittämätön "kuolonsukellus" ME-korkeudesta maha edellä – tätä ei kannata kokeilla itse
-
15:58
Lisäsopeutusten tarve on jopa miljardi euroa, arvioi VM:n budjettipäällikkö – kunnissa ollaan tyrmistyneitä vähennyksistä
-
15:45
Lapsipotilaat saavat Michael Monroen tunteikkaaksi: "On järkyttävän surullista"
-
15:36
Iso sääkäänne jouluviikolla – Pekka Poudan mukaan valkea joulu riippuu yhdestä asiasta: "Sitten se on lits ja läts"
-
15:33
Yli 300 pakolaista jumissa indonesialaisilla rannoilla
-
15:15
Noin 18 000 palestiinalaisen kerrotaan kuolleen Gazassa Israelin hyökkäyksissä – MTV seuraa sotaa
-
Lataa lisää