Saksalainen kiekkovahti Danny aus den Birken kertoo saaneensa erikoisen ehdotuksen SM-liigastakin tutulta entiseltä kollegaltaan Henrik Haukelandilta.
Dresdner Eislöwen nousi Saksan DEL-liigaan kevään karsintasarjassa. Joukkue voitti DEL2-liigan finaaleissa Ravensburgin otteluin 4–3.
Tulos tarkoitti, että pääsarjan viimeiseksi jäänyt Düsseldorf putosi sarjaporrasta alemmas. Kohtaloon yritettiin kuitenkin vaikuttaa. Näin väittää Dresdnerin sarjanousun takuumies, Saksan maajoukkeessakin menestynyt Danny aus den Birken.
Maalivahti kertoi erikoisesta viestinvaihdosta podcastissa, jonka antia saksalaislehti Bild purkaa.
Aus den Birken sai DEL2-finaalisarjan aikana viestin entiseltä joukkuetoveriltaan Henrik Haukelandilta. Haukeland pelasi viime kaudella pääsarjassa ja juurikin putoamisen kohdanneessa Düsseldorfissa.
– Se oli hauska, mutta myös surullinen tilanne minulle. Sain Haukelandilta viestin jossain kolmannen ja viidennen pelin välissä. Pelasin hänen kanssaan aikanaan Münchenissa. Tulimme hyvin toimeen, Aus den Birken taustoittaa.
Norjalaismolari Haukeland oli tehnyt roisin ehdotuksen entiselle joukkuekaverilleen.
– Hän kirjoitti, että ettekö voisi hävitä? Lupaan sinulle maalivahtivalmentajan paikan Düsseldorfissa ensi vuonna.
DEL2-karsinta oli pienestä kiinni. Yksi maali katkaisi koko sarjan, se nimittäin ratkesi vasta seitsemännen pelin jatkoerässä.
Jos nyt noussut Dresden olisikin hävinnyt, olisi Haukelandin Düsseldorf pitänyt paikkansa Saksan kärkiliigassa, sillä Ravensburg ei ollut nousukelpoinen.
Haukelandin heitto maalivahtivalmentajan pestistä ei ole tuulesta temmattu. Aus den Birken toimii kassarihommien lisäksi osa-aikaisena maalivahtikoulun vetäjänä. Hän on toiminut jo aiemmin hetkellisesti maalivahtivalmentajana ennen kuin hyppäsi takaisin kaukaloon.
Aus den Birken kertoo menneensä Haukelandin viestistä hämilleen.
– En tiennyt mitä sanoa. Hänen tilanteensa oli harmittava. Hänellä oli sopimus Düsseldorfiin ensi kaudesta, mutta vain DEL-tasolle. Hän oli hyvin palkattu.
Eliteprospects-sivuston mukaan Haukelandilla on sopimus peräti kevääseen 2030 saakka.
– Vastasin hänelle, että "Hauke", mitä haluat minun sanovan tähän? Olen pahoillani, se on urheilua. Haluan voittaa ja tämä on minun joukkueeni.
Aus den Birken siis torjui Haukelandin vihjauksen. Erikoisen viestin lähettänyt norjalaisvahti on pelannut urallaan SM-liigaa TPS:ssä ja KooKoossa. Hän on moninkertainen MM-kisakävijä.