Vahalahti: Taisi nuoren joukkueen ajatukset karata

Ville Vahalahti, kuva:Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Ville Vahalahti, kuva:Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Julkaistu 27.04.2010 22:39(Päivitetty 27.04.2010 23:51)

TPS:n kapteeni Ville Vahalahti ei ollut kuin maansa myynyt, vaikka tappio jääkiekon SM-liigan neljännessä finaalipelissä tulikin.

- Peli olisi ollut ihan voitettavassa, mutta nyt kiekko ei pomppinut meille. Otettiin tyhmiä jäähyjä ja niitä ei tällaisissa peleissä saisi tulla.

Vahalahden mielestä kaiken piti olla kunnossa otteluun lähdettäessä, mutta alku ei kuitenkaan ollut sitä, mitä olisi pitänyt.

- Ajatukset ehkä nuorelta joukkueelta sittenkin karkasivat jonnekin ja tarvittavaa aggressiivisuutta ei ensimmäisessä erässä löytynyt. Erätauolla saatiin asioita kokoon ja kaksi jälkimmäistä erää olivatkin jo parempia. Kiekkoa ei kuitenkaan saatu maaliin ja (HPK-maalivahti Teemu) Lassilakin pelasi hienon pelin. Keskiviikkona ollaan kuitenkin taas valmiina taistoon, Vahalahti vakuutti.

Lue myös: HPK hengittää vielä - ratkaisu siirtyi huomiselle
HPK-sankari maksoi velkojaan joukkueelle
Männikkö mietti Rautakorven veteraanijuttuja maalatessaan
Rautakorpi: Joukkue parantanut
Turkuhallissa huikea tunnelma - katso kuvat!
Ystävyys koetuksella - Kolu ajoi Lassilan päälle
Kipper jännittää Turkuhallissa: "Lassila pitää HPK:ta pystyssä"
Poliisilla vankkumaton usko turkulaisyleisöön - töissä normaalimiehitys
Maailmantähti jännittää Turkuhallissa - katso kuvat!
Suikkanen: Alettiin kokkimaan liikaa
Lassilan torjuntatyöskentelyä yläilmoista - katso kuvasarja
”HPK näytti jälleen sitkeytensä”

(MTV3-STT)

HPK löi TPS:n - katso video MTV3 Katsomosta (Tulosruutu 27.4.2010)

Sumo video id

Tuoreimmat aiheesta

TPS