Vaasalaiselle kaupunginvaltuutetulle syyte törkeästä parituksesta

Syyttäjä vaatii natsisympatioistaan tunnetulle kaupunginvaltuutetulle rangaistusta törkeästä parituksesta helmikuussa alkavassa oikeudenkäynnissä.

Juttu liittyy keskusrikospoliisin tutkimaan laajaan paritusvyyhteen. Useampi henkilö osallistui paritusrinkiin, jolla oli hallussaan kymmeniä asuntoja eri puolilta Suomea. Huoneistoissa paritettiin virolaisnaisia.

Poliisin esitutkinnan mukaan kaupunginvaltuutettu Risto Helin hankki huoneiston tai huoneistoja prostituutiokäyttöön. Epäilyjen mukaan kyse on ollut tietoisesta ja tahallisesta toiminnasta.

Ero perussuomalaisista 2013

Entinen perussuomalaisten valtuutettu Helin on ollut aiemmin julkisuudessa muun muassa natsisympatioistaan.

Hän lahjoitti paikalliselle uusnatsien kerholle Hitler-aiheisen kellon. Tämän vuoksi hän sai vaasalaisten perussuomalaisten ryhmältä varoituksen keväällä 2013.

MTV uutiset kertoi elokuussa 2013 Heliniä vastaan kohdistetusta vakavasta paritusepäilystä.

Pian uutisen jälkeen Helin ilmoitti julkisuuteen eroavansa perussuomalaisista ja perustavansa oman valtuustoryhmän.

Hän on Ryhmä Helin -nimisen valtuustoryhmän ainut edustaja.

Ei kommentoi syytettä

Nyt Helin kiistää, että eropäätös olisi liittynyt paritusuutiseen.

- Kyllä ne kitkat tekemisistäni johtuvat ihan muista asioista, hän sanoo MTV Uutisille.

Helin ilmoittaa kiistävänsä syytteen, muttei halua kommentoida asiaa muutoin.

Haluaa jatkaa valtuustossa

Nyt syyttäjä on päättänyt syyttää Heliniä törkeästä parituksesta.

Syytettynä jutussa on myös viisi muuta henkilöä. Oikeudenkäynti alkaa Vaasassa 17. helmikuuta, jolloin selviää muun muassa syyttäjän rangaistusvaatimus.

Vyyhteen liittyviä muita syytteitä on käsitelty myös Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Siellä päätekijät tuomittiin kahden vuoden ehdottomiin vankeustuomioihin.

Törkeästä parituksesta tuomitaan vähintään neljä kuukautta ja enintään kuusi vuotta vankeutta.

Risto Helin kertoo jatkavansa työtänsä kaupunginvaltuutettuna sekä rakennuslautakunnan puheenjohtajana normaaliin tapaan.

Lue myös:

    Uusimmat