Vaa'an kesähoroskooppi 2019

Aina et muista ajatella ennen kuin puhut, ja se voi joskus loukata muiden tunteita. Älä myöskään pidä rakastasi itsestäänselvyytenä, vaan ansaitse hänen rakkautensa joka päivä uudelleen.

Vaa'at kokevat kesän aikana kaikenlaista uutta. Erilaisten ihmisten tapaaminen tuo mukavaa vaihtelua elämääsi, olitpa sitten sinkku tai varattu.

Tänä kesänä sinä oletkin oikea superflirttailija. Flirttisi eivät tosin kohdistu niihin joista olet oikeasti kiinnostunut. Heidän seurassaan menet helposti kipsiin ja valloittava persoonasi jää piiloon. Yritä lähestyä kiinnostavaa tyyppiä ensin ystävänä, mikä tietysti on helpommin sanottu kuin tehty, kun sydämesi pomppailee melkein rinnasta ulos.

Sinuun vetoavat sisäinen kauneus ja sielukkuus

Kaunis ulkokuori ei ole se, mihin sinä toisessa ihmisessä ihastut. Sinuun vetoavat pikemminkin sisäinen kauneus ja sielukkuus. Tänä kesänä ne molemmat voivat hyvinkin tulla vastaan samassa paketissa.

Aina et muista ajatella ennen kuin puhut, ja se voi joskus loukata muiden tunteita. Sopivissa rajoissa suorapuheisuutesi voi kuitenkin olla varsin puoleensavetävää.

Jos sinun parisuhteesi on päättynyt vain vähän aikaa sitten, sinun voi olla vaikea suunnata katsettasi vielä tulevaisuuteen. Sinä voitkin olla hyvin torjuva erästä varsin miellyttävää ihmistä kohtaan, joka yrittää lähestyä sinua. Kesä ja aurinko onneksi lämmittävät tunteitasi ja saavat sinut antamaan sinua piirittävälle tyypille mahdollisuuden.

Vaaka lomamatkalla

Sinä haluat viettää lomasi esteettisen kauniissa ja ylellisessä paikassa, ja mitä enemmän tähtiä on hotellissasi, sen parempi.

Vaaka on parisuhteessa usein hyvin omistautuva, ja se on hyvä asia niin kauan kuin et muutu omistautuvasta omistavaksi. Älä myöskään pidä rakastasi itsestäänselvyytenä, vaan ansaitse hänen rakkautensa joka päivä uudelleen.

Elokuussa päätät olla terveen itsekäs

Parisuhteessa elävät vaa'at voivat olla tänä kesänä tärkeän päätöksen edessä. Harkitkaa sitä kaikessa rauhassa ja puntaroikaa tarkkaan niin plussat kuin miinuksetkin. Tärkeissä päätöksissä ei pidä pitää turhaa kiirettä.

Yleensä sinä asetat aina muut ihmiset etusijalle. Elokuussa päätät kuitenkin olla terveen itsekäs ja ajatella myös itseäsi, ainakin hetken aikaa.

Lue myös:

    Uusimmat