Mainos

Uutissuomalainen: Yksityiset parkkifirmat voittavat valtaosan maksuriidoista

Valtaosa yksityisiä pysäköinninvalvontayrityksiä koskevista valituksista päättyy pysäköintifirman voittoon, kertoo Uutissuomalainen.

Kuluttajariitalautakunta on tänä vuonna ratkaissut kaikkiaan 46 valitusta koskien yksityistä pysäköinninvalvontaa. Näistä vain kuudessa tapauksessa lautakunta on suosittanut pysäköintifirmaa maksamaan hyvitystä. 19 tapauksessa lautakunta katsoo valituksen olleen aiheeton. Kolmasosa valituksista oli sellaisia, joissa lautakunnalla ei ole toimivaltaa.

Kuluttajariitalautakunta ei ota käsiteltäväkseen valituksia, jotka koskevat esimerkiksi asunto-osakeyhtiön tai koulun pihalla tapahtuneita pysäköintiriitoja. Julkisen pysäköinninvalvonnan riidat ohjataan hallinto-oikeuteen.

Kuluttajariitalautakunnan varapuheenjohtajan Päivi Korpiolan mukaan tänä vuonna valitusten joukossa ei ole yhtään sellaista, jossa olisi kyseenalaistettu parkkifirman oikeus valvontaan. Korpiolan mukaan valitukset koskevat muun muassa puutteellisia merkintöjä, ikkunasta tipahtaneita maksulappuja tai piilossa ollutta pysäköintikiekkoa.

Tänä vuonna lautakuntaan on tullut kaikkiaan reilu sata valitusta yksityisistä parkkifirmoista. Uutissuomalaisen mukaan myös edellisvuosina suurin osa valituksista päättyi parkkifirman voittoon.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.