Uusiseelantilainen kansanedustaja: Suomi on sotilaallinen uhka maallemme

Liekö Suomen pilkkaaminen uusiseelantilaisten uusin harrastus? Juuri kun aiempi vitsailu Suomen ja Uuden-Seelannin välillä on rauhoittunut, uusi sanasota nostaa päätään.

Uusiseelantilainen kansanedustaja Richard Prosser nosti Suomen aiheuttaman "sotilaallisen uhan" esiin parlamentissa pitämässään puheessa.

Prosser pääsi pilkkaamaan Suomea vetoamalla siihen, että Suomesta tulevan uhan takia vanhaa, käsittelyssä olevaa sotilaallista lakia ei voitaisi kumota.

- Kiitos (liikenneministeri Gerry) Brownleen kommenttien, tilanne saattaa olla nyt se, että Suomella on meitä kohtaan vihamielisiä aikeita, kansanedustaja toteaa puheessaan.

Prosserin kommentti aiheutti suuren naurunremakan salissa.

Hän jatkaa vertaamalla Suomen ja Uuden-Seelannin asevoimien varustelua ja kykyä, ja toteaa, että lain kumoaminen olisi Uudelle-Seelannille kohtalokasta. Prosser kertoo myös kuinka Suomen sotilaat vastustivat venäläisiä sodassa kekseliäisyydellään ja sisukkuudellaan.

Prosserin puhe nosti useita naurunremakoita ja aplodit. Puhemies joutui useampaan kertaan käskemään salia rauhoittumaan.

Sanasota alkoi, kun uusiseelantilainen liikenneministeri Gerry Brownlee haukkui parlamentissa Suomea kovasanaisesti. Brownlee sanoi suomalaisia kouluttamattomiksi, työttömiksi murhaajiksi, jotka eivät kunnioita naisia.

Brownleen kommentteihin tartuttiin hanakasti Suomen medioissa ja toimittaja Tuomas Enbuske teki talkshow'ssaan vuorostaan pilkkaa pönäkästä Brownleestä. Suomen liikenneministeri Merja Kyllönen kutsui Brownleen Suomeen tutustumaan, millainen maa todella on.

Asiasta uutisoi ensin Ilta-Sanomat.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat