Uusia viinialueita etsimässä

Oletteko huomanneet miten nykyään touhotetaan monenmoisista uusista, lupaavista viinialueista? Viinialan ammattilaiset ja harrastajat suitsuttavat vuoronperään mitä ihmeellisimpiä kehittyviä alueita, kuten useampia Itä-Euroopan maita, erinäisiä Espanjan syrjäisempiä kolkkia, Etelä-Ranskaa ja onpa Kiinankin viinituotannon puolesta sanottu muutama hyvä sana. Välillä oikein mietityttää mikä tällaisen uuden, uljaan viininmetsästyksen taustalla oikein on, eivätkö vanhat lääkkeet enää pure, pitääkö Euroopan viinijärveä väkisinkin vielä laajentaa? Muutama selitys tällaiselle käyttäytymiselle tulee mieleen, aloitetaan niistä ei niin mairittelevista.

Viinikirjoittajat ovat hieman hankalassa asemassa. Ihmiset lukevat mieluummin arvioita hienoista ja kauniista viineistä kuin lähes etikoituneista kammotuksista. Vanhat klassikot on ikävä kyllä käyty jo useasti läpi vuosikymmenten saatossa, joten on yritettävä nostaa uusia tuotteita klassikoiden asemaan jotta niistä kirjoitetut arviot ja tarinat olisivat myyviä. Erityisesti Suomen suppeilla markkinoilla havaitsee, että samoista, yleisesti hienoiksi hyväksytyistä viineistä löytää juttuja useistakin eri medioista.

Viininmyyjän kannalta olisi ihanteellisinta myydä halvalla ostettua tavaraa mahdollisimman kalliilla ja mahdollisimman monille. Vanhat klassiset viinit ovat jo maahantuojalle arvokkaita, joten niistä pitää pyytää aivan hirvittäviä hintoja asiakkaalta myyntimäärän jäädessä tuolloin pieneksi. Lisäksi klassikoita tuotetaan yleensä erittäin vähän ja vanhaan maineeseen perustuvan yleismaailmallisen haluttavuutensa vuoksi niiden saatavuus vain heikkenee ja myyntivolyymia ei edes teoriassa pystytä saavuttamaan. Kauppias siis mielellään nostaa jonkun massatuotetun viinin kulttiasemaan, jolloin sen saatavuus johtuen tuotantomäärien suuruudesta ja mahdollista kulttiasemaa edeltävästä ei-haluttavuudesta johtuen on hyvä, lähtöhinta alhainen eikä loppukuluttajalla ole varsinaista mielikuvaa juuri tämän hienon viinin maailmanmarkkinahinnasta vaikka alueen "tavalliset" viinit yleensä myydäänkin kuudella eurolla.

On toki näillä uusilla laatuviinialueilla oikeatakin kehitystä tapahtunut, ruostumaton teräs muiden modernien tuotantotapojen kanssa on astunut maailman jokaiselle viinituotantoalueelle nostaen yleistä laatutasoa ja antanut teoreettiset mahdollisuudet tuottaa huippuviinejä. Viljeltyjä hiivoja on yleisesti saatavissa ja tietotaitoa voi ostaa oli kyse sitten rypäleiden viljelystä, viinin valmistuksesta tai markkinoinnista. Saattaa olla, että muutama hyvälaatuinen ja luonteikas paikallinen erikoisuuskin on säästynyt kansainvälisten lajikkeiden maailmanvalloitukselta ja pääsee jakeluun näiden kulttiviinien luojien siivellä.

Ja kaukana ovat ne ajat jolloin jokapäiväisen aterioinnin yhteydessä kykeni nauttimaan keskitasoista viiniä esimerkiksi Bordeaux'sta, Burgundista, Napa Valleystä tai Coonawarrasta. Eikä tämä johdu saatavuudesta vaan ihan taloudellisista seikoista, klassikkoalueiden perusviinien hinnat ovat karanneet pilviin huippupullotteiden vanavedessä. Hyvä on, jos oikeasti laadukkaita viinejä löytyy joiltakin totutusti alempaan hintaluokkaan kuuluvalta viinialueelta.

Löytöretkellä Languedocissa

Eli lähdetäänpä itsekin etsintään tuimaan ja kokeillaan yhtä Corbi resin AC-alueen punaviiniä. Corbi res kuuluu Etelä-Ranskassa sijaitsevaan Languedocin alueeseen joka on, tai oli tunnettu suuresta pöytäviinitasoisten viinien tuotantomäärästä ja keskinkertaisesta laatutasosta.

Ch. Mervillestä löytyy monia seikkoja jotka edistävät viinin mahdollista hyvälaatuisuutta. Tila kuuluu Jacques ja Fran ois Lurtonin talliin, jotka taasen kuuluvat maineikkaaseen, pääasiassa Bordeaux'ssa jo pitkään vaikuttaneeseen Lurtonin viinisukuun. Viini on tehty Syrah- ja Grenache-rypäleistä, joista teoriassa voi saada upeita ja arvostettavia viinejä, ainakin kiehtovampia kuin Corbi resiä hallitsevasta Carignanista. Rypäleet on poimittu käsin jolloin rypäleet ovat säilyneet ehjinä, ylimääräisen roskan määrä on minimoitunut ja jonkinmoista valintaa hyvien ja huonojen terttujen välillä on myös tapahtunut. Lisäksi viiniä on kyseisille rypälelajikkeille soveltuvaan tapaan vanhennettu vuoden verran tynnyreissä.

Tälle viineilijälle tulee aina helpottunut tunne kun esiinpullahtava korkki on normaalimittainen kokonaisesta korkista porattu pötkö eikä mikään tuuman mittainen liima-korkinmuruseos. Viinin väri on tumma, hivenen kehittynyt. Väristä voisi päätellä, että Syrah on melko suurella osuudella sekoituksessa mukana. Tuoksussa on neilikkaa ja marjoja jotka lomittuvat vienoon puuntuoksuun hieman rakeisella tai soraisella tavalla. Maku on melko tukeva, hapot ja tanniinit tärähtävät suuhun keskivaiheilla ja jäävät sinne pyörimään hedelmäisyyden jo hälvettyä. Hedelmäisyys häviää itse asiassa hieman liiankin nopeasti jotta tämä viini olisi mitenkään muodinmukainen saati kiva lipittelyviini, mutta ruoan kanssa käyttöä kyllä löytyy. Lurtonien tyyli on mielestäni ollut hieman kuivakka, missä tämäkin viini pärjää, mutta myös puhdas ja kiehtova mistä ei nyt tule kovin isoja pisteitä.

Jos ei ihan ankanrintaa raski tälle viinille kauppahallista hakea niin kanarinta käy myös. Ankanrintaan kolme-neljä syvää viiltoa rasvapuolelle ja viillot täyteen rosmariinia, otetaan väriä nopeasti kuumalla pannulla ja kypsennetään loppuun 100-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Lisukkeeksi pekoni-kermaperunaa ja madeirakastiketta sekä mahdollisesti herukkahyytelöä. Kananrinta hoidellaan muuten samalla tavoin, mutta viiltoja kannattaa tehdä vain yksi kylkeen ja lisätä rosmariinin lisäksi myös voita. Suolaa ja pippuria päälle vasta ihan viimeiseksi.hinta/laatu: + - Pisteet: 8/20