Vaasan keskustan välittömässä tuntumassa sijaitsee vanha kasarmialue, jonka rakennuskanta on osin jo sadan vuoden ikäistä. Sotaväen toimintojen muuttuessa alue vähitellen tyhjeni, mutta osa rakennuksista jäi enemmän tai vähemmän - yleensä vähemmän - aktiiviseen käyttöön. Kaupunki ympärillä kasvoi ja tiivistyi. Tiilestä ja hirrestä tehdyt talot suojaisine pihoineen ikääntyivät ja saivat ehkä hiukan rappioromanttisenkin ilmeen - merkillinen keidas keskellä kaupunkia.
Neljä nuorta pariskuntaa päätti kunnostaa asunnoiksi vaasalaisten "Nälkälinnaksi" ristimän talon, joka oli rakennettu viime vuosisadan alussa naimisissa olevien tarkka-ampuja-aliupseerien asuintaloksi. Tätä isoa, haastavaa ja hyvin mielenkiintoista hanketta käymme nyt seuraamaan muutaman ohjelman puitteissa. Rakennusmaailman tosi-TV:tä parhaimmillaan!

Kun kyseessä on kulttuurihistoriallisesti näinkin arvokas kohde, museoviranomainen on tietysti asiassa tiiviisti mukana ennen ensimmäistäkään vasaraniskua. Heidän intressissään on luonnollisesti se, että rakennus säilyy: sen edellytyksenä on, että talossa asutaan tai toimitaan muuten aktiivisesti, joten ajatus asuntokäyttöön ottamisesta saa myös heiltä täyden kannatuksen.
Rakentaminen ei ole aivan aloittelijoiden hoidossa. Työmaan vastaavana mestarina toimii yksi osakkaista, Jari Hautala, joka on ammatiltaan aivan oikea rakennusmestari. Ammattimiehen asenne oli aluksi enemmän kuin epäilevä:




