Uusi-Seelanti 7.-9.5.2010

Copyright Getty Images 2009
Julkaistu 31.03.2010 17:39(Päivitetty 22.09.2010 11:58)

Uuden-Seelannin ralli tunnetaan vauhdikkaista sorateistään, jotka kulkevat huikeissa rannikkomaisemissa. Osakilpailu onkin tallien ja kuljettajien keskuudessa yksi kauden suosituimmista.

Uusi-Seelanti tuli mukaan MM-sarjaan jo vuonna 1977 kaikkien aikojen ensimmäisenä eteläisellä pallonpuoliskolla ajettavana osakilpailuna. Nyt rallin keskuspaikka on siirtynyt Hamiltonin kaupungista 200 kilometriä pohjoisemmaksi maan suurimpaan kaupunkiin Aucklandiin, joka on tehnyt kolmen vuoden sopimuksen kilpailun isännöinnistä. Perjantai-iltana kaupungin keskustassa sijaitsevassa puistossa ajetaan 1,5 kilometrin Auckland Domainin yleisöerikoiskoe, joka oli ohjelmassa viimeksi 20 vuotta sitten 1990.

Erikoiskokeet ovat osittain samoja kuin aikaisemmin, mutta lisäksi mukana on Northlandin alueella takavuosina ajettuja perinteisiä pikataipaleita. Ek-kilometrien määrä on noussut 353:sta 396:een. Uutuutena reitillä on myös joitakin asfalttiosuuksia sekä Hampton Downsin kilparadalla ajettava yleisöerikoiskoe.

Tänä vuonna ralli ajetaan toukokuun alkupuolella eli loppusyksystä/alkutalvesta. Lämpötilojen odotetaan nousevan päivällä 15 asteen paremmalle puolelle, mutta sateen todennäköisyys on melko suuri. Sateella tiet muuttuvat helposti mutaisiksi ja erittäin liukkaiksi.

Suomalaiskuljettajista Uudessa-Seelannissa on parhaiten menestynyt Marcus Grönholm, joka pitää viidellä ykkössijallaan (2000, 2002, 2003, 2006 ja 2007) hallussaan rallin kaikkien aikojen voittotilaston kärkipaikkaa. Vuoden 2007 kilpailussa Grönholm ajoi voittoon vain 0,3 sekunnin erolla Sébastien Loebiin. Voittomarginaali on edelleen rallin MM-sarjan historian pienin.

Vuoden 2008 voittaja: Sébastien Loeb Citroën 3.59.18,9 - Lue raportti

Uuden-Seelannin rallin viralliset kotisivut

Edelliset voittajat:

2008 Sébastien Loeb (Citroën)
2007 Marcus Grönholm (Ford)
2006 Marcus Grönholm (Ford)
2005 Sébastien Loeb (Citroën)
2004 Petter Solberg (Subaru)
2003 Marcus Grönholm (Peugeot)
2002 Marcus Grönholm (Peugeot)
2001 Richard Burns (Subaru)
2000 Marcus Gronholm (Peugeot)
1999 Tommi Mäkinen (Mitsubishi)
1998 Carlos Sainz (Toyota)
1997 Kenneth Eriksson (Subaru)
1996 Richard Burns (Mitsubishi)

Rallin ek-aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Pe 7.5.

0.03 EK1: Waipu Gorge (11,09 km)
0.26 EK2: Brooks 1 (13,60 km)
1.19 EK3: Bull 1 (32,56 km)
2.02 EK4: Cassidy 1 (22,20 km)
Huoltotauko (15 min).
4.38 EK5: Springfield (9,87 km)
5.11 EK6: Brooks 2 (13,60 km)
5.59 EK7: Bull 2 (32,56 km)
6.42 EK8: Cassidy 2 (22,20 km)
9.45 EK9: SSS Auckland Domain (1,50 km)

La 8.5.

22.43 (pe) EK10: New Franklin 1 (20,82 km)
23.33 (pe) EK11: Baker 1 (21,42 km)
0.11 EK12: Te Akau Coast 1 (30,89 km)
2.46 EK13: SSS Hampton Downs 1 (4,68 km)
Huoltotauko (15 min).
3.49 EK14: New Franklin 2 (20,82 km)
4.39 EK15: Baker 2 (21,42 km)
5.17 EK16: Te Akau Coast 2 (30,89 km)
6.59 EK17: SSS Hampton Downs 1 (4,68 km)

Su 9.5.

23.38 (la) EK18: Te Hutewai 1 (11,18 km)
0.11 EK19: Whaanga Coast 1 (29,67 km)
Huoltotauko (15 min).
1.51 EK20: Te Hutewai 2 (11,18 km)
2.24 EK21: Whaanga Coast 1 (29,67 km)

(MTV3)