Uuden kevätruislajikkeen arvioidaan lähivuosina poistavan rukiin tuontitarpeet. Yksivuotista ruista on tänä kesänä kylvetty noin 3000 hehtaaria eli noin kymmenesosa rukiin koko viljelyalasta.
-Kevätrukiin avulla voidaan kenties palauttaa ruisleipä kokonaan kotimaiseksi. Nyt rukiin omavaraisuus on vain 60-70 prosenttia. Uudesta lajikkeesta on jo pienessä ajassa saatu hyviä kokemuksia. Sen viljelyala laajenee kovaa vauhtia, sanoo MTK-Etelä Hämeen toiminnanjohtaja Markku Pulkkinen.
Kevätrukiilla on varsin erikoinen historia. Sitä viljeltiin Karjalan Kannaksella1800-luvulla suvikkaan nimellä. Viime vuosisadalla yksivuotista ruista ei viljelty juuri lainkaan, kunnes maanviljelijä Heikki Karjalainen ryhtyi jalostamaan Rengon Kaloisten kylässä uutta kevätruislajiketta.
Uuden kevätrukiin saaminen EU:n kasvilajikerekisteriin oli vuosien työn ja monien byrokratian mutkien takana.
-Vaikka lajiketta oli omalla tilallani viljelty jo parisenkymmentä vuotta, sen sertifiointi EU:n lajikelistalle näytti aluksi mahdottomalta. Prosessi kesti viitisen vuotta ja sen aikana paloi noin 20000 euroa lähinnä leimoihin ja papereihin, kertoi Karjalainen.
Lajike on nopeakasvuinen. Se kasvaa kuukaudessa 80 senttiä korkeaksi eli peittoaa kasvussa rikkaruohot. Sen etuna on myös syksyllä kylvettävään rukiiseen verrattuna hyvä hallan sietokyky.
Viime keväänä Rengossa oli paikoin kymmenen astetta pakkasta, joka vaurioitti ohria ja sokerijuurikkaita, mutta ei kevätruista. Lisäksi talvehtiminen aiheuttaa syysrukiille noin kolmanneksen sen tuhoista.
Toiminnanjohtaja Markku Pulkkinen näkee rukiinviljelyn tulevaisuuden monista uhkakuvista huolimatta Suomessa turvatulta.
-Rukiin hinta ei päinvastaisista arvioista huolimatta romahtanutkaan, vaikka Keski-Euroopan suuret varastot purettiin. Osa viljasta meni rehuksi. Saksassa ei enää ole yhtä suurta kiinnostusta rukiin viljelyyn. Puola on kysymysmerkki. Maasta voi tulla ruista yhteismarkkinoille, arvioi Pulkkinen.
MTV3-STT
Uusimmat
-
00:00
Kaksi kuollut auton törmättyä päin rekkaa Pälkäneen keskustan kohdalla – auto roihahti liekkeihin
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Libanonin valtionmedia: Israel iskenyt taas Beirutiin – MTV seuraa
-
23:30
Madonnan pikkuveli on kuollut
-
23:05
"Korkean uhan" tulivuori alkanut järisyttää maata ennätystahtiin Yhdysvalloissa
-
22:55
NHL-seuralta useita suomalaispäätöksiä – Anttoni Honka lainalle Eurooppaan
-
22:38
Mistä on kyse? Helsingin tuomiokirkon keskellä leijuu seitsemänmetrinen maapallo
-
22:09
TTK-kisasta pudonnut Olli Halonen: "Leuka pystyssä lähden"
-
21:56
Kohutussa Menendezin veljesten murhajutussa uusi käänne
-
21:50
Jesse Ylöselle ikävä NHL-uutinen
-
21:26
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa parinvaihtoviikko – tässä ovat uudet parit!
-
21:20
Tämä pari joutui jättämään TTK-parketit
-
21:17
HJK-faneilta raju mielenilmaus Helsingissä
-
20:57
Suomen bikini fitness -tähdeltä leuat loksauttava tarina Minna Pajulahdesta: "En ole ikinä nähnyt sellaista keneltäkään muulta"
-
20:55
Dinosaurukset tappanut asteroidi ei tullut yksin: Katastrofaalinen tapaus
-
20:52
Kymppejä! Gogi Mavromichalis hämmästytti parketilla tuomariston täysin: "Niin täydellistä TTK:ta"
-
20:39
Isaac Senen ja Kastanja Rauhalan perinteistä poikkeava veto parketilla sai TTK-tuomariston jakautumaan
-
20:36
Jesse Puljujärvestä huima julistus – NHL-menestysluotsi jakoi mehukkaan kommentin suomalaisesta
-
20:16
Helena Ahti-Hallberg vaikuttui Niina Lahtisen tanssin aloituksesta: "Ehdottomasti parasta antia"
-
20:15
Itämeri on tuhansien hylkyjen hautausmaa – tutkimussukeltaja kertoo, mikä on pitänyt laivojen jäänteet kunnossa satoja vuosia
-
Lataa lisää