Ripsien kasvattaminen seerumien avulla on yksi uusimmista kauneusvillityksistä Suomessa.
Seerumin käyttäjä ei huolla ripsiään ammattilaisen vastaanotolla, vaan kosmetiikkakaupoissa ja kosmetologien vastaanotoilla myytävää ainetta levitetään ennen nukkumaanmenoa ripsien tyveen. Tuotteita on viime vuosina tullut markkinoille useita erilaisia – ja eri hintaisia. Niiden kysyntä on kasvanut valtavasti.
Suomessa lääkealan viranomaiset ovatkin nyt kiinnostuneet selvittämään, olisiko ripsiseerumit tarpeen määritellä myös Suomessa vain apteekeissa myytäväksi lääkeaineeksi. Luokittelu tehdään valmistekohtaisesti.
RevitaLash Advanced -nimisen tuotteen luokittelu on nyt alkamassa maahantuojan kanssa, kertoo Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean yliproviisori Kristiina Pellas.
– Tähän tapaukseen on nyt herätty ja lääkealanviranomaiset seuraavat tilannetta myös muissa maissa. Saimme tietää tapauksesta elokuun alussa, Pellas kertoo.
Pellas viittaa kommentillaan Yhdysvaltoihin, jossa RevitaLash on yksi tunnetuimmista ripsiseerumeista. Sitä valmistava Athena Cosmetics veti tuotteen Yhdysvaltojen markkinoilta pois tänä kesänä sen jälkeen, kun Kalifornian osavaltion alin oikeusaste tuomitsi heinäkuussa RevitaLash Advanced -ripsienhoitoaineen olevan lääkeaine, eikä normaali ilman reseptiä saatava kosmeettinen tuote. Suomessa tuotetta myydään yhä normaalisti.

