Uskomaton video: Tältä vatsassasi näyttää, kun olet syönyt eineksiä

Taiteilija Stefani Bardin osoittaa tuoreella videollaan, miten eritavalla vatsalaukku reagoi teolliseen ja kotitekoiseen ruokaan. Video ei sovi heikkohermoisille.

Useimmiten ihmisiä kehotetaan välttämään teollista ruokaa ja eineksiä niiden lihottavuuden vuoksi. Harvemminpa sitä tulee ajateltua sen tarkemmin, miten teollinen ruoka käyttäytyy kehossamme.

Taiteilija Stefani Bardin päättikin tehdä melko silmiä avaavan videon aiheesta ja värväsi kaksi testihenkilöä syömään erilaisia ruokia. Toiselle koehenkilölle syötettiin teollista ruokaa: sinistä Gatorade-juomaa, einesnuudeleita sekä teollisia nallekarkkeja. Toinen koehenkilö sai kotitekoista nuudelikeittoa, kiinanruusujuomaa sekä mehusta valmistettuja nallekarkkeja. Koehenkilöille tehtiin myös pienen kameran avulla vatsalaukun tähystys ja vatsan reaktiot tallentuivat nauhalle Bardinin videota varten.

Mitä ruoille sitten tapahtuu vatsassa? Ero kahden testihenkilön välillä on hämmästyttävä. Teollista ruokaa syöneen vatsa pysyy pitkään sinisenä Gatorade-juoman sisältämien väriaineiden ansiosta. Tämän lisäksi osa teollisista nuudeleista näkyy koehenkilön vatsassa ehjinä vielä 2,5 tunnin jälkeen, kun kotitekoiset nuudelit ovat jo täysin sulaneet.

– Tämä johtuu siitä, että teolliset nuudelit on suunniteltu kestämään Harmageddonin, kotitekoiset nuudelit on suunniteltu syötäviksi, Bardin toteaa videolla.

Katso alta taitelija Stefani Bardinin video. Vatsakamera-osuus alkaa kohdasta 2:00. VAROITUS! Video ei sovellu heikkohermoisille, eikä videota katsellessa kannata syödä ruokaa...

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat