Kolme kuollut ja useita haavoittunut hyökkäyksessä kurdien kulttuurikeskukseen Pariisissa – motiiviksi epäillään rasismia
Kolme ihmistä on kuollut ja useita ihmisiä haavoittunut ampumisessa Pariisissa. Poliisi on ottanut kiinni 69-vuotiaan ranskalaismiehen.
Ranskalaislehti Le Monden ja uutistoimisto Reutersin mukaan kolme ihmistä kuoli ampumisessa saamiinsa vammoihin. Lisäksi kolme haavoittui, joista yksi on kriittisessä tilassa. Syyttäjän mukaan myös ampumisesta epäilty on haavoittunut ja sairaalassa.
Ammuskelu tapahtui kurdien kulttuurikeskuksessa, Rue d'Enghien -kadulla, Pariisin 10. kaupunginosassa. Le Monde -lehden tietojen mukaan uhrit olivat kurdiaktivisteja.
Poliisi epäilee teosta 69-vuotiasta ranskalaismiestä. Uutistoimisto AFP:n poliisilähteiden mukaan mies on poliisille entuudesta tuttu. Hänen rikoshistoriastaan löytyy kaksi murhan yritystä, yksi vuodelta 2016 ja toinen viime vuoden joulukuulta.
Syyttäjän mukaan ampujaksi epäilty pidätettiin vuosi sitten miekalla tehdystä hyökkäyksestä siirtolaisleirille Pariisissa, ja tekoa tutkitaan rasistisena rikoksena.
Viranomaiset kertovat selvittävänsä mahdollisen rasistisen ulottuvuuden myös tämänpäiväsen teon motiivina. Poliisi tutkii tekoa murhana, tahallisena henkirikoksena ja törkeänä väkivaltana.
– Kohteena olivat kurdit, kommentoi Reutersille taiteilija Juan-Golan Eliberg, joka työskentelee kurdikeskuksessa.
Paikallinen, nimettömänä pysyttelevä asukas kertoi Le Mondelle kuullensa ensin neljä räjähdystä säännöllisin väliajoin puolenpäivän aikaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin hän kuuli kahdesta kolmeen laukausta lisää.
– Kun lähdin asunnostani, ohitin kurdikulttuurikeskuksen. Näin kaksi ruumista makaamassa maassa portaiden yläpäässä, asukas kertoo.
Juttua muokattu 23.12.2022 kello 18.15: Juttua täydennetty uusilla tiedoilla kauttaaltaan.
Uusimmat
-
16:25
Olli Jokiselta varoitus Mikael Granlundin ympärillä pyörivästä myllystä: "Rajansa kaikella"
-
16:20
Hollywood-legenda Pierce Brosnan täytti 71 vuotta! Vaimo julkaisi kuvan vuosien takaa
-
16:16
Putin vierailullaan: "Venäjä valmis toimimaan käyttövoimana Kiinan taloudelle"
-
16:14
Auton lavalta putosi kuormaa pyöräilijän päälle Lahdessa – poliisi etsii auton kuljettajaa
-
16:12
Mielenosoitus Gazan tilanteesta jatkuu Helsingin yliopistolla – tätä vaaditaan
-
16:11
Eeva Lehtimäen kommentti: Pelkoa ja inhoa Brysselissä – äänestäjien turvallisuushuolista herää kaksi kysymystä
-
16:00
Pörssisähkö huomenna miinusmerkkistä! Tuntihinta kalleimmillaankin nollassa
-
15:56
Espanjalaismedia: Xavi saa potkut Barcelonan päävalmentajan tehtävästä
-
15:53
Leijonien NHL-mies tiputettiin ykkösketjusta – Jukka Jalonen napakkana: "Jossain vaiheessa sekin loppuu"
-
15:52
Matkustaja häiriköi Finnairin lennolla – sai syytteet
-
15:46
Poliisi Helsingin massiivisesta tietomurrosta: "Jokaisen, joka epäilee tietojensa vaarantuneen, on hyvä tehdä toimia"
-
15:33
Kohuliikemies Jussi Uotin juhlat kärjistyivät pahoinpitelyiksi – ajoi lopulta poikansa päälle autolla
-
15:22
MTV:n kysely: Nämä teemat kiinnostavat eurovaaleissa – sukupuolella merkittävä vaikutus
-
15:16
Ylinopeus ja varomaton kaistanvaihto tallentuivat poliisin kameraan Helsingissä: "Ei nyt mennyt ihan nappiin"
-
15:12
Väkivallantekijöitä auttavan Aggredin työntekijä pahoinpideltiin – kolmelle miehelle tuomiot
-
15:05
Slovakian pääministeri leikattiin toistamiseen – tila edelleen hyvin vakava
-
15:02
Täysi kaaos golfin arvoturnauksessa: Maailman ykköspelaaja vietiin käsiraudoissa poliisiautoon – yksi kuollut onnettomuudessa
-
15:00
Esko Eerikäinen poseeraa maailmantähden rinnalla
-
14:53
Riikka Purralta ärähdys Päivi Räsäselle
-
14:31
Poliisihallitus: Poliisi ei olisi saanut ottaa mielenosoittajilta Erdogan-nukkea
-
Lataa lisää