Mainos

USA ja Intia neuvottelivat ydinteknologiasta

Sopimuksen mukaan Intian on muun muassa alistettava ydinvoimalansa Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n valvontaan.

Yhdysvaltain ja Intian viranomaiset ovat neuvotelleet sopimuksesta, jonka myötä Intia saisi käyttöönsä aiemmin kiellettyä ydinteknologiaa.

Sopimuksen ehtoihin kuuluu, että Intian on erotettava siviilikäyttöön ja sotilaalliseen käyttöön suuntautuvat ydinohjelmansa saadakseen käyttöönsä kehittynyttä teknologiaa ja polttoainetta ydinvoimaloihinsa.

Sopimuksesta neuvottelivat Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Nicholas Burns ja Intian ulkoministeri Shyam Saran Delhissä. Burns arveli jo eilen, että sopimus saadaan aikaan. Sopimuksen mukaan Intian on myös alistettava ydinvoimalansa Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n valvontaan.

Neuvotteluista sovittiin viime vuoden heinäkuussa Intian pääministerin Manmohan Singhin vieraillessa Washingtonissa.

Jotkut amerikkalaispoliitikot ovat arvostelleet kehittyneen ydinteknologian toimittamista Intialle, joka on ydinasevalta ja joka on kieltäytynyt allekirjoittamasta ydinsulkusopimusta.

(MTV3-STT-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.