Upea loisto yötaivaalla: ”Olipa tunnelmaa kerrakseen!”

Revontulia on näkynyt viime aikoina eri puolilla maata.

Raija Kokkola Valtimolta Pohjois-Karjalasta onnistui kuvaamaan kauniit revontulet perjantain vastaisena yönä.

– Olipa tunnelmaa kerrakseen! Voimakkaat revontulet kuun loisteessa sumun noustessa järveltä ja lähtevien joutsenten huudellessa siellä, toteaa Raija Kokkola kuvasta.

Revontulia on näkynyt viime aikoina ajoittain etelärannikolla asti, esimerkiksi viikko sitten lauantain vastaisena yönä taivas loimusi myös Helsingissä.

– Viime yön revontulet aiheutti aurinkotuulen nopea virtaus ja revontulia on näkynyt myös Lapin eteläpuolella. Tilanne kestää yleensä useamman päivän, joten revontulia saattaa näkyä myös tänään ja viikonloppuna, jos sää sen sallii. Kovin voimakkaasta ilmiöstä ei kuitenkaan ole kyse, mitään geomagneettista myrskyä ei ole, sanoo tutkija Liisa Juusola Ilmatieteen laitokselta.

Sää on nyt epävakaista ja sade- ja ukkoskuuroja tulee ajoittain.

- Kuurosateet hiipuvat öisin pois, mutta pilvisyyttä on monin paikoin ensi yönä. Paikoin on selkeitäkin alueita. Sunnuntain vastaisena yönä selkeintä on lännessä ja etelässä, mutta sumuja voi syntyä. Pohjoisessa pilvisyys taitaa olla melko runsasta yötä päivää viikonloppuna, toteaa MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.


Saitko hyvän kuvan revontulista tai sääilmiöistä? Lähetä kuva MTV Uutisiin kuvat@mtv.fi.

Uusimmat