Uneton, mene terapiaan! Unettomuutta ei saisi hoitaa lääkkeillä

Unilääkkeet ja nukahtamislääkkeet tulisi ottaa käyttöön vasta, jos käyttäytymisterapia ei toimi. 

Kognitiivisen käyttäytymisterapian pitäisi olla ensimmäinen hoitovaihtoehto unettomuuden hoidossa, yhdysvaltalaisasiantuntijat suosittavat. Jos terapia ei toimi, on syytä kokeilla lääkkeitä, kertoo Uutispalvelu Duodecim.

American College of Physiciansin asiantuntijoiden näkemys perustuu olemassa olevaan tutkimusnäyttöön erilaisten käyttäytymisterapiamuotojen tehosta. Yleensä terapialla pyritään muuttamaan nukahtamista ja nukkumista haittaavia tapoja ja käytäntöjä. Potilaita esimerkiksi opastetaan rentoutumaan sekä hallitsemaan nukkumisympäristöä ja uniärsykkeitä.

Unilääkkeet ja nukahtamislääkkeet tulevat kyseeseen tapauksissa, joissa käyttäytymisterapia ei toimi. Tällöinkin lääkitykset olisi pidettävä mahdollisimman lyhyinä haittavaikutusten välttämiseksi. Lisäksi lääkärin pitäisi aina selvittää onko unettomuuden takana muita ongelmia, kuten masennusta, päihdeongelmia tai kipuja.

Suositukset ovat linjassa suomalaisten hoitokäytäntöjen kanssa. Arviolta kolmannes suomalaisista kärsii ajoittaisesta unettomuudesta ja joka kymmenes pitkäaikaisesta.

Tulokset julkaistiin Annals of Internal Medicine -lehdessä.

Jos kärsit unettomuudesta, et ole yksin:


Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lue myös:

    Uusimmat