Ulkoistettu terveydenhuolto ei tuokaan säästöä

Tuoreen tutkimuksen mukaan terveyspalvelujen ulkoistaminen maksaa kunnille luultua enemmän. Lääkäreitä vuokraavat yritykset keräävät vuosi vuodelta suuremmat voitot, mutta se ei välttämättä tarkoita, että potilaskäynnit lisääntyisivät. Vuokralääkäreiden suuri vaihtuvuus voi myös johtaa potilaan hoitoketjun katkeamiseen.

Esimerkiksi Lahden keskustassa sijaitsevasta Paavolan terveysasemasta kunta omistaa enää osan. Loput potilaista on myyty yksityiselle, lääkäreitä vuokraavalle yritykselle, MedOnelle.

Lahti on terveyspalvelujen ulkoistamisessa pioneeri. Tällä hetkellä Lahti ostaa terveyspalveluja kolmelta eri yritykseltä. 2000-luku onkin lääkäripalveluja myyvien yrityksien nousukausi.

- Viimeisen viiden vuoden aikana näiden yritysten liikevaihto on kasvanu yhteensä 20 miljoonasta jopa 200 miljoonaan, kertoo tutkimuspäällikkö Hennamari Mikkola Kelan tutkimusosastolta.

Julkisuudessa ulkoistamisia on perusteltu osin säästösyillä, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan säästöä ei vuokrafirmoja käyttämällä kerry. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan valtaosa kunnista kokee, että lääkäripalvelujen ostaminen tuo lisäkustannuksia. Kuntien lääkäripulan vuoksi ulkoistamiset ovat tulleet jäädäkseen. Eri yritysten kautta terveyskeskuksiin tulevat lääkärit saattavat tuottaa kustannuksien lisäksi ongelmia jatkuvan hoidon antamisessa.

- Suurin osa terveydenhuollon asiakkaista on vanhuksia, jolloin hoitoketjun jatkuvuus on tärkeää. Kyllä siinä on omat vaaransa, jos näitä toimijoita on useita ja niiden välinen informaatio ei kulje, toteaa Mikkola.

Tutkija muistuttaakin, että yksityiset lääkäriyritykset ovat voittoa tavoittelevia yrityksiä, missä on omat sääntönsä.

Kunnalliselta puolelta onkin huomattu, että yrityksien yksi keino tuottaa lisävoittoa voi olla kokemattomampien ja samalla halvempien lääkäreiden palkkaaminen.

Katso Mari Karppisen juttu

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat