Ukrainan Zaporizhzhjan ydinvoiman palo saatu sammutettua – Zelenskyi: "Terrorivaltio turvautui nyt ydinterroriin"

Yöllä syttynyt tulipalo Ukrainan Zaporizhzhjan ydinvoimalan opetusrakennuksessa on saatu sammutettua, kertovat ukrainalaisviranomaiset. Läheisen Enerhodarin kaupungin pormestarin mukaan tulipalo syttyi Venäjän hyökkäyksen seurauksena.

Ukrainalaisviranomaiset kertovat, että ydinvoimalan turvallisuus on taattu. Kansainvälinen atomienergiajärjestö (IAEA) kirjoittaa Twitterissä saaneensa tiedon Ukrainasta, että palo ei ole vaikuttanut keskeiseen laitteistoon ja että voimalan henkilökunta tekee tilannetta lieventäviä toimia.

Zaporizhzhjan alueen sotilastoimen johtajan mukaan voimalasta vastuussa olevat kertoivat palon syttyneen laboratoriossa ja opetusrakennuksessa.

Ukrainalaispelastajien mukaan venäläisjoukot ovat estäneet sammuttajien pääsyn voimalle arvioimaan tilannetta. Suomen aikaa ennen aamukuutta ukrainalaisviranomaiset kertoivat, että pelastajat ovat päässeet alueelle. 

Ydinvoimalan edustaja Andrei Tuz sanoi aiemmin brittilehti Guardianin mukaan, että tulitus kohti ydinvoimalaa on loppunut, mutta hän kuvaili tilannetta erittäin epävarmaksi.

Alun perin palosta kertoi läheisen Enerhodarin kaupungin pormestari Dmytro Orlov Telegram-viestisovelluksessa. Myös voimalan edustaja vahvisti palon Telegramissa.

Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba kommentoi Twitterissä paloa ydinvoimalassa ennen tietoa tilanteen rauhoittumisesta.

–  Jos se räjähtää, tuhot ovat kymmenkertaiset Tshernobyliin verrattuna. Venäläisten on välittömästi lopetettava tulitus, päästettävä pelastusviranomaiset paikalle ja muodostettava turvavyöhyke, Kuleba kertoi.

Yhdysvaltalainen uutiskanava CNN kertoo Orlovin sanoneen, että ydinvoimalan taisteluissa on syntynyt uhreja, mutta tarkka määrä ei ole olosuhteiden takia tiedossa. Orlov oli kertonut aiemmin, että ukrainalaisjoukot olivat taistelleet venäläisjoukkoja vastaan kaupungin laitamilla.

Kaakkois-Ukrainassa sijaitsevan Zaporizhzhjan ydinvoimala on Euroopan suurin. Se tuottaa noin 40 prosenttia Ukrainan ydinvoimaenergiasta.

Ukrainan Tshernobylin ydinvoimalassa tapahtui vuonna 1986 yksi historian pahimmista ydinvoimalaonnettomuuksista, kun yksi sen neljästä reaktorista räjähti. Räjähdyksessä vapautui radioaktiivisia kaasua ja muita hiukkasia. Laskeuma levisi ympäri Eurooppaa, myös Suomeen.

Ydinsäteily ilmeisesti normaalin rajoissa

IAEA varoitti aiemmin vakavasta vaarasta, jos voimalan reaktorit vaurioituvat. Järjestö kertoo Twitterissä, että sen tapaturma- ja onnettomuuskeskus (IAEAIEC) on laitettu täyteen ympärivuorokautiseen valmiustilaan Zaporizhzhjan vakavan tilanteen takia. IAEA:n johtaja Rafael Grossi pyysi lausunnossaan jo torstaina lopettamaan välittömästi aseellisen voimankäytön Enerhodarin alueella.

Brittilehti Guardian kirjoittaa ukrainalaisviranomaisten viestineen Telegramissa, että ydinsäteily on voimalan alueella normaalin rajoissa. Viranomaisten mukaan ainoastaan yksi ydinvoimalan kuudesta reaktorista on toiminnassa. Myös IAEA raportoi, että säteilytasot eivät ole nousseet Ukrainassa.

Yhdysvalloissa Valkoinen talo sanoi seuraavansa Zaporizhzhjan ydinvoimalan tilannetta. Joe Biden on keskustellut ydinvoimalasta Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa. Valkoisen talon tiedotteessa sanotaan, että presidentit vaativat Venäjää keskeyttämään sotatoimet alueella ja päästämään pelastajat voimalalle.

Myös Britannian pääministeri Boris Johnson keskusteli puhelimitse Zelenskyin kanssa. Pääministerin tiedotteessa vaateet Venäjää kohtaan ovat samanlaiset kuin Yhdysvaltain tiedotteessa.

–  Pääministeri sanoi, että (Venäjän) presidentti (Vladimir) Putinin holtittomat toimet voivat nyt uhata suoraan koko Euroopan turvallisuutta, tiedotteessa kerrotaan.

Zelenskyi uskoo Venäjän haluavan toistaa Tshernobylin onnettomuuden

Ukrainan Zelenskyi syytti yöllä julkaistussa videoviestissään Venäjää ydinterrorismista. Zelenskyin mukaan Venäjä haluaa toistaa Tshernobylin katastrofin.

–  Mikään muu maa kuin Venäjä ei ole koskaan ampunut kohti ydinvoimaloita. Tämä on ensimmäinen kerta historiassamme. Ihmiskunnan historiassa. Terrorivaltio turvautui nyt ydinterroriin, Zelenskyi sanoi.

Guardianin mukaan presidentti sanoo, että Euroopan on herättävä nyt, kun maanosan suurin ydinvoimala on tulessa ja Venäjän tankit tulittavat sitä. Zelenskyin mukaan tankeissa olevat tietävät, mitä he tulittavat ja olivat valmiita siihen.

Lue myös:

    Uusimmat