Suomeen on tullut kymmeniä tuhansia pakolaisia Ukrainasta tasan kolme vuotta sitten alkaneen Venäjän hyökkäyssodan jälkeen.
Ukrainalainen Alona Kirienko täyttää nyt hyllyjä pohjalaisessa K-Marketissa.
Hän lähti miehensä Yuriin ja lastensa Margarytan ja Vladyslavin kanssa vajaa vuosi sitten pakoon Hersonin alueelta, kun sotatila tuntui pahenevan päivä päivältä.
– Lähdimme Ukrainasta melkein vuosi sitten jatkuvien pommitusten vuoksi. Asuimme Hersonin jälkeen Odessassa, mutta sielläkin lenteli pommeja ja oli jatkuvasti pelottavia ilmahälytyksiä.
– Tulimme tänne, koska halusimme saada lapset turvaan, kertoo Alona Kirienko.
Nyt hän seuraa ihmetellen tilannetta, jossa Ukrainan rauhasta neuvotellaan suurvaltojen kesken, mutta ei halua ottaa kantaa asiaan.
– En ymmärrä poliittisia kysymyksiä enkä osaa vastata tähän.
Kirienkon perheenäiti ja isä hakivat ja saivatkin heti töitä Suomessa.
– Silloin kun he aloittivat, juttelimme paljon. Minä melkein koko ajan itkin, sillä otti niin koville ja herkille ajatella sitä, mitä heillä siellä kotona on, sanoo kauppias Titta Rimpioja K-Market Kokkolasta.
Vaikka perhe viihtyy Suomessa, tavoitteena on palata kotiin niin pian kuin mahdollista.
– Toivon tietysti, että rauhanneuvottelut käydään ja rauha saadaan aikaiseksi. Toivon, että voimme palata kotiin, jossa minulla on vielä äiti, isä, veli ja hänen perheensä.

