Ukrainan Obukhovychin asukkaat: "Venäläiset käyttivät meitä kilpinään"

Frank Johansson Amnestysta kommentoi Butshan tragediaa:"Ukrainassa on sotarikoksia niin paljon ettei kaikkia voi järjestelmällisesti tutkia" 2:57
"Sotarikoksia niin paljon ettei kaikkia voi järjestelmällisesti tutkia".

Ukrainalaisen Obukhovychin kylän naapurusto sanoo venäläisjoukkojen käyttäneen heitä ja heidän kotejaan kilpinä estääkseen Ukrainan omien joukkojen vastahyökkäyksiä.

Obukhovychissa yksi vallihaudoista on kaivettu niin pitkälle, että talon perustukset näkyvät. Toisen talon ympärille on kaivettu vallihautaa muistuttava oja. Kyläläisten mukaan ojissa oli tankkeja, viestintäajoneuvoja ja panssaroituja joukkotukialuksia. 

AFP näki kylässä viisi talojen, katujen ja puutarhojen väleihin kaivettua juoksuhautaa. Pyörien tai telojen jäljet olivat yhä näkyvillä ja ojissa oli käytöstä poistettuja sotilasvaatteita sekä venäläisiä ja valkovenäläisiä tupakka-askeja.

Kiovasta noin 70 kilometriä luoteeseen sijaitsevassa maalaiskylässä asui ennen hyökkäyssodan alkua noin 1 500 ihmistä. Paikallisten mukaan venäläisjoukot pitivät majaansa kylässä maaliskuun puolivälistä kuun lopulle. 

"He tiesivät, etteivät miehemme pommittaisi asuintaloja"

Ihmiskilpien käyttäminen sodassa on kielletty sota-ajan kansainvälisiksi humanitaarisiksi säännöiksi luettavissa Geneven sopimuksissa. Vuonna 1977 voimaan astunut yleissopimus sanoo, että siviilejä ei saa käyttää yrityksissä suojella sotilaallisia kohteita hyökkäyksiltä.

– He kaivoivat juoksuhautoja laittaakseen niihin ajoneuvonsa ja he käyttivät meitä kilpinä, sanoo Julia Piankova, jonka aitaan on kirjoitettu valkoisella maalilla venäjäksi sana lapsia.

Pinkovalla on viisi lasta. Hänen mukaansa sotilaat tulivat sinne, missä he tiesivät olevan ihmisiä.

– Tämä on keskeinen katu ja he kulkivat ympäriinsä katsomassa keitä täällä on. He hakivat meidät kellarista, laskivat meidät ja seuraavana päivänä alkoivat kaivaa, Pinkova kertoo.

Samaa mieltä on 75-vuotias Zhenya Babenko.

– He tiesivät, etteivät meidän miehemme pommittaisi asuintaloja.

Kylän kodeissa on todisteita tykistöniskuista. Osa ikkunoista on räjähtänyt ja seinissä on reikiä.

Asutuskeskukseen johtavalla tiellä on neljän tuhoutuneen kuorma-auton ja tankin saattue.

Venäjää on syytetty lukuisista sotarikoksista sen jälkeen, kun se aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa helmikuun 24. päivä. Yhdistyneet kansakunnat on sanonut Venäjän mielivaltaisten hyökkäysten aiheuttavan valtavaa huolta.

Vaikka Butshan kaupungista tehty löytö siviilivaatteisiin pukeutuneista ruumiista on lisännyt painetta presidentti Vladimir Putinia kohtaa, on Venäjä kiistänyt osuutensa kuolemiin ja väittänyt kuvien Butshasta olevan väärennöksiä.

Todisteet venäläisjoukkojen julmuuksista kuitenkin lisääntyvät päivä päivältä, kun ukrainalaisviranomaiset pääsevät Venäjän aiemmin miehittämällä alueelle, josta sotilaat ovat vetäytyneet.

Ovatko Butshassa paljastuneet kauheudet sotarikoksia, Helena Ranta? 9:29
Ovatko Buchasta paljastuneet kauheudet sotarikoksia, Helena Ranta?


Lue myös:

    Uusimmat