Ujo ja introvertti eivät tarkoita samaa – oletko sinä jompikumpi?
Introverttius ja ujous eivät ole sama asia, vaikka niitä moni asia yhdistääkin.
Introverttiutta tutkinut ja aiheesta kirjankin kirjoittanut Laurie Helgoe sanoo, ettei introvertti ihminen oikeastaan ole ujo, hän vain haluaa viettää runsaasti aikaa itsekseen.
Ujoilla ihmisillä on usein paljon yhteistä ekstroverttien, ulospäinsuuntautuneiden ihmisten kanssa. Monet ujot ihmiset haluavat olla sosiaalisia, mutta tietoisuus itsestä ja ahdistus voivat estää sen. Toisin sanoen ujo ihminen haluaa olla muiden seurassa.
Kun ujo ihminen lämpenee ja vapautuu seurassa, hän kokee saavansa voimaa muista ihmisistä aivan kuten ekstrovertit.
Esimerkiksi juhlatilanteessa introvertin ja ujon henkilön erilaiset ajattelutavat voivat selventää eroja. Molemmat istuvat syrjässä porukasta, mutta ujon ihmisen syy reunalla istumiseen on, ettei hän uskalla liittyä porukkaan. Hän saattaa esimerkiksi pelätä näyttävänsä tyhmältä muiden silmissä. Samaan aikaan introvertti henkilö voi olla tyytyväinen seinäruusun asemaansa, joskin mieluummin introvertti luultavasti olisi kotisohvallaan kuin isoissa juhlissa.
Helgoen mukaan jo reaktio juhlakutsuun saattaa selventää, onko henkilö ujo vai introvertti. Ujo henkilö innostuu kutsusta, mutta pohtii heti, miten hän tulee selviämään juhlista. Introvertti saattaa puolestaan pohtia heti ensitöikseen, miten voisi luikerrella ulos tilanteesta ja olla menemättä koko juhliin.
Introvertti voi sopeutua sosiaalisiin tilanteisiin ja käydä niissä ahkerastikin, mutta Laurien mukaan introvertti ei pysty pakenemaan sitä faktaa, että sosiaalisen kanssakäymisen jälkeen hän tarvitsee omaa aikaa palautuakseen sosiaalisista ponnistuksista. Ujoudesta sen sijaan on usein mahdollista opetella pois.
Lähde: Real Simple
Uusimmat
-
14:38
Sanna Marin saapui punaiselle matolle Moldovassa
-
14:31
Venäjä väittää torjuneensa Ukrainan joukkojen yrityksen hyökätä Belgorodin alueelle – MTV seuraa sotaa
-
14:27
Alepassa myydään nyt ruokaa yhden euron kilohintaan – tästä on kyse
-
14:26
Seuralegenda Jokerien toimitusjohtajaksi – tässä pelaajalista Mestis-kaudelle
-
14:19
Seksitreffeille karmea täyskäänne Vantaalla – osa epäillyistä alaikäisiä
-
14:03
Britney Spearsin pojat muuttavat isänsä Kevin Federlinen kanssa Hawaijille – poptähdelle järjestely sopii hyvin
-
13:52
Ihmisoikeusjärjestö: Iran teloittanut ennätysmäärän ihmisiä viime kuussa
-
13:41
Silminnäkijävideo: Hallintorakennus ilmiliekeissä Venäjän Belgorodissa
-
13:33
Uutta tietoa päättäjäislauantain säästä: Päivällä voidaan päästä juhlimaan poudalla
-
13:30
HBL: Hallitusneuvotteluissa keskusteltu hoitohenkilökunnan oikeudesta kieltäytyä tekemästä aborttia
-
13:27
Tässä on kesäkuun uusi pakkasennätys!
-
13:04
Kiekko-Espoo ei niele SM-liigan lisenssipäätöstä – "Toivomme, että tämä ei ole lopullinen"
-
12:57
MM-rallikausi on vedenjakajalla: tämän takia Sardiniassa eletään jo ratkaisun hetkiä – "Sitten se alkaa olla game over"
-
12:50
Tiesitkö tätä pelastusliiveistä? Yksi malli ei sovi kaikille ja osa kaipaa vuosittaista huoltoa
-
12:48
Epäily: Tämän miehen matkaan lähti "huomattavan suuri" saalis Eurassa – muistuttaa Mynämäen mystisten pankkiryöstöjen sarjaa
-
12:41
Avaako uusi laki viimein Nato-solmun? Ruotsi tiukentaa suhtautumistaan terroristijärjestöihin
-
12:39
SM-liiga kokonaan säppiin – Kiekko-Espoon ja Jokereiden haaveille takapakkia
-
12:29
Poliisisaattueita, liikennekatkoksia ja tilapäinen lentorajoitusalue – näin Blinkenin vierailu näkyy Helsingissä
-
12:28
Tutkijan mukaan Moskovan drone-iskujen takana on Ukraina: "Venäjällä ei ole mitään intressejä nöyryttää itseään"
-
12:27
Euroalueen inflaatiovauhti kääntyi jälleen laskuun
-
Lataa lisää