Uhmakas reaktio: Näin Vladimir Putin kommentoi KOK:n kohuttua Venäjä-päätöstä

Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi tänään tukevansa venäläisurheilijoiden osallistumista Pariisin olympialaisiin, mutta maan tulee vielä tarkemmin pohtia lopullista päätöstä kisoihin osallistumisesta.

Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) päätti viime viikolla, että vaaditulle tulostasolle yltävät venäläis- ja valkovenäläisurheilijat voivat osallistua kisoihin neutraaleina urheilijoina ilman maidensa lippuja, tunnuksia tai kansallishymnejä. Viime viikolla julkaistun tiedotteen yhteydessä KOK kertoi, että tällaisia tulosrajat täyttäviä urheilijoita on tällä hetkellä yhteensä 11: kuusi Venäjältä ja viisi Valko-Venäjältä.

Putinin mukaan Venäjän on syytä arvioida, mitä neutraali status käytännössä tarkoittaisi maan urheilijoille.

– He ovat harjoitelleet monta vuotta, ja siksi tuen urheilijoidemme osallistumista tällaisiin kisoihin, mutta meidän on silti analysoitava huolellisesti ne ehdot, jotka KOK on asettanut, Putin sanoi tänään järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.

– Jos ehdot on suunniteltu sulkemaan parhaat venäläisurheilijat kisojen ulkopuolelle ja osoittamaan, että venäläinen urheilu on kuolemassa, silloin täytyy päättää, kannattaako sinne mennä ollenkaan.

KOK:n päätöksessä todettiin, että kisoihin voivat Venäjältä ja Valko-Venäjältä osallistua vain yksilöurheilijat, eivät joukkueet. Kisojen ulkopuolelle suljetaan myös ne, jotka aktiivisesti tukevat sotatoimia Ukrainassa tai ovat kytköksissä maiden asevoimiin.

Putin on toistuvasti väittänyt, ja väittää nytkin, että KOK:n päätös Venäjän ja Valko-Venäjän sulkemisesta kisojen ulkopuolelle on olympiahengen vastainen.

– Jos he jatkavat samalla tavalla, he hautaavat olympialiikkeen.

Venäjä ja Valko-Venäjä suljettiin kansainvälisestä urheilutoiminnasta monessa eri lajissa pian sen jälkeen, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan helmikuussa 2022.

Lue myös:

    Uusimmat