Tyynen pakkaskelin takia ilmanlaatu on tänään ollut monissa mittauspisteissä välttävä tai huono. Päiväsaikaan ilmanlaatua heikentävät pääasiassa autoliikenteen päästöt, mutta iltaisin ilmanlaatu voi olla huono myös sellaisilla pientaloalueilla, jossa poltetaan puuta tulisijoissa ja saunan kiukaissa.
Vantaan Tikkurilassa ilmanlaatu oli tänään huono ja Helsingin Mäkelänkadulla erittäin huono. Tyynen pakkaspäivän seurauksena ilmanlaatu on ollut välttävä tai huono Pääkaupunkiseudun lisäksi muun muassa Varkaudessa, Oulussa, Turussa ja Lahdessa.
– Yön aikana ilma oli jäähtynyt ja kaikki päästöt, pakokaasut, puunpolton savut, ne jäävät paikoilleen eikä tuuli pääse niitä puhdistamaan, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) ilmansuojeluyksikön päällikkö Maria Myllynen.
Lämmitystavalla voi vaikuttaa päästöihin
Päiväsaikaan huonoin ilmanlaatu on vilkasliikenteisillä kaduilla. Hieman yllättäen iltaisin huonoin ilmanlaatu saattaakin olla omakotialueilla. Syynä on puun polttaminen takoissa ja saunan kiukaissa.
– Arvioisin, että tänä iltanakin ilmanlaatu voi olla välttävä monilla tämän seudun pientaloalueilla, uskoo Myllynen.
Puunpolton päästöihin voi vaikuttaa omilla lämmitystavoilla.
– Puun kohdalla tärkein ominaisuus on, että se on kuivaa ja roskien polttoa pitäisi välttää, muistuttaa tulisijoja ja kiukaita valmistavan Tulikivi Oyj:n toimitusjohtaja Heikki Vauhkonen.



