Työporukan auto sivuluisuun - pelkääjän paikalla istunut kuoli

Keski-ikäinen mies on kuollut rajussa kolarissa Laitilassa Varsinais-Suomessa. Lisäksi viisi ihmistä loukkaantui, heistä kolme vakavammin.

Onnettomuus tapahtui hieman ennen aamukuutta, kun kolmen hengen työporukka oli ajamassa valtatie kahdeksaa Turusta Rauman suuntaan.

Tuntemattomasta syystä työporukan auto oli Laitilan kohdalla ajautunut vastaantulevien kaistalle nelipyöräluisussa. Auto törmäsi rajusti vastakkaisesta suunnasta tulleen henkilöauton oikeaan kylkeen.

Takaa tullut auto pyörähti ojaan

Tapahtumapaikalla on 80 kilometrin nopeusrajoitus. Törmänneessä autossa pelkääjän paikalla istunut mies kuoli välittömäsi.

Muut autossa olleet loukkaantuivat vakavasti, samoin kuin törmäyksen kohteeksi joutuneen auton naiskuljettaja. Heidät kuljetettiin Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan hoidettavaksi. Poliisilla ei ole tietoa, ovatko loukkaantuneiden vammat hengenvaarallisia.

Luisumaan lähteneen auton takana oli ajanut toinen henkilöauto, jonka kuljettaja joutui väistämään törmäystä sillä seurauksella, että henkilöauto pyörähti katon kautta ympäri ja päätyi ojaan. Auton kuljettaja ja matkustaja loukkaantuivat lievästi, ja heidät kuljetettiin Rauman terveyskeskukseen tarkastettaviksi.

Alkoholilla ei osuutta

Poliisi tutkii, miksi Turun suunnasta tullut auto lähti yllättäen luisuun.

- Tien pinta on ollut kuiva, eikä alkoholilla ole osuutta onnettomuuteen. Tutkimme nyt, onko kyse ollut esimerkiksi auton teknisestä viasta tai yhteentörmäyksen vaarasta, jonka vuoksi luisuun lähtenyt auto on joutunut väistämään, kertoo komisario Pentti Koski.

Lue myös:

    Uusimmat