Työntekijöiden määrä kasvanut merkittävästi rakennustyömailla

Rakennustyömailla vähemmän ulkomaalaisia rakennusmiehiä 2:05

Rakentamisbuumi on johtanut työntekijöiden määrän merkittävään kasvuun työmailla, selviää Rakennusteollisuuden työvoimakyselystä.

Sen mukaan talonrakennustyömailla työskenteli viime marraskuussa runsaat 46 000 ihmistä, mikä on lähes kaksi kertaa enemmän kuin kolme vuotta sitten, jolloin kysely tehtiin viimeksi.

Valtaosa kasvusta on tapahtunut Uudellamaalla, jossa on käynnissä useita mittavia rakennushankkeita.

Rakennusyritykset ovat käyttäneet aliurakointia selvästi aiempaa enemmän. Talonrakentamisessa oman työvoiman osuus on vähentynyt 21 prosenttiin ja infrarakentamisessa 45 prosenttiin.

Ulkomaalaisten osuus työvoimasta on pysynyt ennallaan infrarakentamisessa ja pienentynyt talonrakentamisessa.

Lue myös:

    Uusimmat