Työntekijäpula kasvattaa jonoja Helsinki-Vantaalla – ruuhkat vaivaavat myös muilla Euroopan lentokentillä

Helsinki-Vantaan lentokentällä on henkilöstövajetta turvatarkastustyöntekijöistä, sanoo Finavia. Tilanne on samanlainen myös muilla Euroopan kentillä. 

Henkilöstövaje näkyy esimerkiksi jonojen kasvuna turvatarkastuksessa. Matkustajat voivat joutua jonottamaan jopa puoli tuntia, kertoo Finavaian kehitysjohtaja Sami Kiiskinen.

– Yleistilanne on ollut stabiili jo useita viikkoa, eli henkilöstöstä on ollut vajetta, Kiiskinen sanoo.

– Jos me emme saa tarpeeksi montaa turvatarkastuslinjaa auki, niin jonot valitettavasti kasvavat.

Jonotusajat eivät ole Kiiskisen mielestä kuitenkaan kaoottisen pitkät.

Terminaalin turvatarkastus jouduttiin sulkemaan

Finavia hankkii turvatarkastustyöntekijät erillisten palveluntuottajien kautta.

Työntekijöiden määrää vähennettiin paljon pandemiarajoitusten aikana. Työvoiman määrä ei ole vielä palannut Kiiskisen arvion mukaan pandemiaa edeltäneelle tasolle.

Helsinki-Vantaan lentokentällä jouduttiin sulkemaan T1-terminaalin turvatarkastus ennenaikaisesti eilen maanantaina. Tarkoituksena oli Kiiskisen mukaan saada käytettyä lentokentän vähäiset resurssit mahdollisimman tehokkaasti.

– Uudessa T2-terminaalissa on uudenlaiset turvatarkastuslinjat, joista saamme parhaan kapasiteetin irti. Joten siksi joudumme sulkemaan terminaali ykkösen turvatarkastuksen vähän aikaisemmin kuin normaalisti myös tulevaisuudessa, Kiiskinen sanoo.

"Esimerkiksi kollegamme Arlandassa ovat olleet helisemässä"

Myös muualta Euroopasta on kantautunut tietoja ruuhkaisista lentokentistä. Useilla Helsinki-Vantaasta lähtien lentojen kohdekentillä on hankala jonotilanne, arvioi Kiiskinen.

– Esimerkiksi kollegamme Arlandassa ovat olleet helisemässä ruuhkien kanssa. Juurisyyt ovat samoja kuin mistä mekin kärsimme, eli henkilöstövajeet, Kiiskinen sanoo.

Muiden maiden lentokenttäpulmat eivät kuitenkaan vaikuta Kiiskisen mukaan Finavian ja Helsinki-Vantaan lentokentän toimintaan.

Kesälomaliikenne on alkanut

Kesän alku näkyy jo Helsinki-Vantaan lentokentän matkustajamäärissä. Helsingistä lähteviä matkustajia on noin kolme neljäsosaa verrattuna pandemiaa edeltävään aikaan, arvioi Kiiskinen.

– Ruuhkahetkinä matkustajamäärät ovat jo pandemiaa edeltävällä tasolla.

Kiiskinen neuvoo saapumaan lentokentälle tarpeeksi ajoissa, jotta säästää omia hermojaan jonotusten lomassa.

Lue myös:

    Uusimmat