Mainos

TV-talon ulkoseinien rappaus

Ulkoseinäelementin ulkopinta on vaneri, johon on kiinnitetty liimalaastilla lamellivilla. Se on osa julkisivun talon ulkopintaa, joka tehdään lämpörappausmenetelmällä. Suurin osa villasta on kiinnitetty valmiiksi jo tehtaalla, mutta elementtien liitoskohdissa, nurkissa, sekä ikkunoiden ja ovien pielissä villalevyt kiinnitetään vasta työmaalla.

Puuttuvat villapalat ladotaan sokkelin päälle asennettavan, alumiinisen asennuslistan varaan ja kiinnitetään vaneriin kalvoa muodostamattomalla liimalaastilla. Näin seinärakenteeseen ei synny vesihöyryn kulkua ja rakenteen hengittävyyttä häiritseviä kastepisteitä. Myös itse kuidun suunta villalevyssä on poikkisuuntainen, sisältä ulos - ei pystysuora, kuten yleensä. Sen pinnassa on praimeri, joka antaa hyvän pohjan ja lujan tartunnan ensimmäiselle, kuitulaastista tehtävälle laastikerrokselle.

Ennen laastin levitystä ovet ja ikkunat suojataan asentamalla puitteisiin erityiset muovilistat, joihin kiinnitetään rappauksen ajaksi suojamuovi. Sementtikuitulaastia ruiskutetaan kaksi kerrosta, joita tukee alkalisuojattu lasikuituverkko. Toinen kerros levitetään kun ensimmäinen on kuivahtanut ja silloin pinnasta pyritään saamaan täysin suora. Sen pintaan levitetään pohjuste, joka on saman sävyinen kuin lopullinen pinta: näin julkisivusta tulee varmasti väriltään tasainen.

Päällimmäiseksi tulee silikonihartsipinnoite. Sitä on saatavana mitä moninaisimpina sävyinä, joten omaan taloon löytyy varmasti mieleinen. Tämä silikonihartsi on talolle kuin nykyaikainen ulkoilutakki ihmiselle: se hengittää, ei päästä vettä pisaroina sisään mutta kylläkin vesihöyryn sisältä ulos - ja hyvän ulkoilutakin tavoin sekin hylkii veden lisäksi likaa. Pinta tehdään ruiskuttamalla ja viimeisenä silauksena rapparit hiertävät siihen yksilöllisen, käsin tehdyn näköisen pinnan.

(JKA 7.11.2007)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.