Tutkinnanjohtaja kertoo yksityiskohtia: Karoliina ei ollut itsetuhoinen

Julkaistu 08.09.2011 17:44(Päivitetty 12.09.2011 02:38)

Karoliina Kestin katoamisen tutkinnanjohtaja Hannu Kallioniemi kertoo, että vielä ei tiedetä, miksi tai miten Kesti joutui skootterinsa luota läheiseen Likolammiin.

– Mitään viitteitä siitä, että joku ulkopuolinen olisi ollut osallisena hukkumiseen, ei ole. Tapauksessa ei siis ole syytä epäillä rikosta. On mahdollista, että varmaa vastausta siihen, miksi Kesti joutui lampeen, ei saada koskaan.

Kallioniemi kertoo, että lammen ranta on höttöinen ja siinä on hankala liikkua.

– Aikuisen kokoisenkin on hankala päästä rannasta ylös ja kun kyseessä on hentoinen nuori tyttö, se on vielä vaikeampaa, Kallioniemi jatkaa.

Karoliina Kestin katoamisen ympärillä on vellonut erilaisia spekulointeja. Kallioniemen mukaan Kesti ei ollut kuitenkaan itsetuhoinen.

– Mitään sellaista ei ole tullut ilmi, joka viittaisi siihen, että hän olisi ollut itsetuhoinen.

Kestin ruumin havaitsi lähellä Likolammia asuvat ihmiset.

– Ilmeisesti havaintoja vainajasta oli tehnyt useampikin.

Sumo video id

(MTV3)

Poliisi: Karoliina Kesti hukkui

Tamperelaiset huojentuneita Karoliina löytymisestä

Kestiä etsittiin lammesta aiemmin - Miksi tyttöä ei löydetty?

Lammesta löytyi ruumis — poliisin mukaan todennäköisesti Karoliina Kesti

Täältä Karoliina Kesti löytyi - katso kartta

Alibi ei maksa vinkkipalkkiota - maksavatko rakennusliikkeet?

Nuoria naisia katoaa tiuhaan - kaikkien tarina ei pääty hyvin (21.8.2011)

Karoliina Kestin etsijäjoukon johtaja: Pian on henkisen purun aika

Kadonneen skootteritytön etsinnät pitkät

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa