Tutkimus: Näin korkokengät vahingoittavat jalkojasi

Korkokengillä kävely voi aiheuttaa pysyviä vammoja naisille jo nuorella iällä, uusi tutkimus paljastaa.

Australialainen Griffithin yliopisto otti selvää, mitä naisten jaloille tapahtuu, kun he kävelevät paljon korkokengillä. Tutkimuksen mukaan korkokengät ovat iso rasitus pohkeille. Korkokenkiä käyttävät naiset kärsivätkin muita todennäköisemmin lihaskuormituksen aiheuttamista vammoista. Tutkimukseen osallistui 20-30-vuotiaita naisia, jotka olivat käyttäneet korkokenkiä ainakin 40 tuntia viikossa vähintään kahden vuoden ajan. Vertailuryhmään valittiin naisia, jotka eivät käyttäneet korkokenkiä juuri lainkaan.

Tutkijat huomasivat, että korkokenkiä käyttävät naiset kävelivät eri tavalla kuin matalapohjaisia kenkiä käyttävät naiset. Korkokengillä kävelevät naiset ottivat lyhyempiä askelia ja heidän askeleensa oli vääntyneempi kuin matalapohjaisia kenkiä käyttävillä – jopa sen jälkeen kun he ottivat korkokengät pois.

Tutkimuksen mukaan korkokengät ovatkin suuri rasitus pohkeille. Korkokenkiä käyttävät naiset kärsivät todennäköisemmin lihaskuormituksen aiheuttamista vammoista.

– Jos varpaat ovat jatkuvasti taitoksissa, jalkalihakset voivat vaurioitua pysyvästi. Pohjelihasten säikeet lyhenevät ja akillesjänteestä tulee joustamaton, tutkimuksen johtaja Neil J Cronin kertoo.

Korkokenkiä tulisikin käyttää vain pari kertaa viikossa. Korkokenkäpäivinä jalkoja tulisi liikutella mahdollisimman paljon esimerkiksi istuessa.

Lue myös:

MTV3/Helmi

Lähde: nytimes.com

Kuva: Shutterstock/Tubol Evgeniya

Lue myös:

    Uusimmat