Tutkimus: Koululaisten imppaus yleistä

Imppaaminen on erittäin vaarallista terveydelle. Yleisin impattava aine on nykyisin butaani.

Koululaisten imppaaminen on huolestuttavan yleistä, kertoo tuore kysely. Elämä On Parasta Huumetta ry:n teettämään kyselyn mukaan 10 prosenttia yläasteikäisistä nuorista on impannut ainakin kerran päihtyäkseen.

Maaliskuussa tehtyyn kyselyyn vastasi lähes 2000 yläasteikäistä nuorta Espoon, Vihdin, Rauman ja Porin seudulla.

Imppaaminen tarkoittaa liuottimien, liimojen ja muiden myrkyllisten aineiden hengittämistä päihtymistarkoituksessa.

- Kaikista kyselyyn vastanneista nuorista kymmenen prosenttia kertoi tupakoivansa nykyisin päivittäin. Tupakoitsijoiden määrä on kohtalaisen pieni, mutta jos tarkastellaan imppaajia, niin heistä lähes puolet tupakoi päivittäin, kertoo yhdistyksen projektipäällikkö Tanja Hirschovits.

Kyselyyn vastanneista kaikista nuorista oli 33 prosenttia juonut alkoholia humalaan asti ainakin joskus. Kun tarkasteltiin imppaajia, niin heistä 66 prosenttia vastasi joskus juoneensa alkoholia humaltuakseen.

Kaikki aikuiset apuun

Hirschovitsin mukaan tutkimuksesta käy ilmi, että ylipäätään aikuisten pitäisi osallistua kokonaisvaltaisemmin nuorten huolenpitoon. Kaikki vanhemmat eivät kykene hallitsemaan omaa viinankäyttöään, ja lapset joutuvat silloin kaltoin kohdelluiksi.

- Imppaaminen on erittäin vaarallista terveydelle, jo yksikin imppauskerta voi olla hengenvaarallinen. Imppaaminen aiheuttaa pysyviä aivovaurioita liuottamalla aivosoluja.

Nykyisin yleisin impattava aine lienee butaani, jota käytetään aerosolien ponnekaasuna ja polttoaineena esimerkiksi savukkeen sytyttimissä.

- Butaani hidastaa sydämen sykettä, jolloin sydän pahimmillaan pysähtyy. Butaani on myös hyvin kylmää, ja paleltumavammojen syntyminen poskiin ja silmiin on todellinen riski.

- Lisäksi butaani aiheuttaa herkästi keuhkojen lamaantumisesta johtuvan tukehtumiskuoleman, Hirschovits varoittaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat