Tutkijoilta huolestuttava löytö: Koronaviruksesta havaittiin uusi, mutatoitunut kanta – vaikuttaa alkuperäistä tartuttavammalta

Tutkijat löysivät koronasta uuden version – mitä se tarkoittaa? 5:29
Tutkijat löysivät koronasta uuden version – mitä se tarkoittaa?

Uudesta koronaviruksesta eli SARS-CoV-2:sta on tunnistettu uusi kanta, joka vaikuttaa olevan alkuperäistä kantaa tartuttavampi.

Koronarokote voi todella olla saatavilla jo vuoden loppuun mennessä, sanoo Suomen Rokotetutkimuskeskuksen johtaja.

Asiasta kertovat Yhdysvalloissa New Mexicossa sijaitsevan Los Almosin kansallisen laboratorion tutkijat. Tutkimus julkaistiin BioRxiv-sivustolla, mutta sitä ei ole vielä vertaisarvioitu. Siitä uutisoi muun muassa Los Angeles Times.

Tutkijoiden mukaan uutta kantaa alkoi esiintyä Euroopassa helmikuussa, ensimmäiseksi Italiassa. Kanta levisi nopeasti myös Yhdysvaltain itäosassa. Uusi kanta on ollut hallitsevana maailmalla maaliskuun puolivälistä lähtien.

Tutkijat varoittavat raportissaan, että uusi kanta voi altistaa ihmiset uudelleen koronavirukselle, vaikka he olisivat sairastaneet jo sen aiheuttaman taudin.

Aiemmin tutkijat ovat pitäneet virusta vakaana.

Los Almosin laboratorion tutkimuksen mukaan mutaatio vaikutti koronaviruksen piikkeihin, joiden avulla se pääsee ihmisen hengityssoluihin.

Toistaiseksi ei kuitenkaan ole tiedossa, mistä johtuu se, että uusi kanta on aiempaa tartuttavampi.

Tutkimuksissa ei myöskään ole tullut viitteitä siitä, että uusi kanta olisi tappavampi kuin alkuperäinen.

Mutatoituminen kuitenkin vaikeuttaa rokotteen kehittämistä ja viruksen saamista hallintaan.

Lue myös:

    Uusimmat