Tutkija KSML:lle: Urheiluseuran jäsenyys suojaa nuoria alkoholin käytöltä

Urheiluseuraan kuuluminen suojaa nuoria alkoholin käytöltä, arvioi tutkija Sami Kokko Keskisuomalaiselle.   

Vielä julkaisemattoman tutkimuksen tuloksista ilmenee, että urheiluseuroihin kuulumattomat 14-16-vuotiaat käyttävät alkoholia kaksi kertaa useammin kuin seuratoimintaan osallistuvat ikätoverinsa.  

Jyväskylän yliopiston terveystieteiden laitoksen tutkija Kokko kuitenkin tähdentää, että urheilun ja päihteiden käytön suhde ei ole yksioikoinen.

Hänen mukaansa yhteiskunnassa on vallinnut myytti, että urheiluseuratoiminta edistäisi automaattisesti terveitä elämäntapoja. Kaikki kiteytyy enemmänkin siihen, kuinka aktiivisesti näiden asioiden eteen tehdään työtä seuroissa.  

– Alkoholia kyllä kokeillaan lähes samalla tavalla kummassakin ryhmässä, mutta alkoholin säännöllinen käyttö on vähäisempää urheilijoiden parissa, sanoo Kokko.  

Sukupuoli ei vaikuttanut merkittävästi alkoholikokeiluihin.  
  

Lue myös:

    Uusimmat