Turussa 71 kansainvälisellä opiskelijalla koronatartunta, liikkumisen rajoituksia pyydetty selvittämään: "On mahdollista, että tartuntoja tulee jopa muutama sata"

Turussa opiskelevien kansainvälisten korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa on todettu useita kymmeniä koronatartuntoja. 

Yhteensä 71 kansainvälisellä opiskelijalla on todettu tartunta. Tartuntojen määrä tulee kuitenkin todennäköisesti kasvamaan, kun altistumisia selvitetään. 

Altistumisissa puhutaan todennäköisesti sadoista. Kaikki altistuneet aiotaan testata ja testaukseen tulisi hakeutua matalalla kynnyksellä, jos tietää altistuneensa, tai jos koronaoireita ilmenee. 

Altistuneiden kartoittaminen on hidasta, sillä ulkomaisten opiskelijoiden henkilötunnuksia ei ole tiedossa. Useat opiskelijat asuvat soluasunnoissa, joissa virus leviää helposti.  

Lukuisia altistumispaikkoja

Altistumisia on tapahtunut lukuisissa paikoissa, kuten yliopistolla, opiskelijoiden asuttamassa Ylioppilaskylässä sekä Old Irish Pub -baarissa 6. maaliskuuta.  

Virus leviää herkästi, kertoo Turun tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi

– Näen, että haasteellisin asia on yhteismajoitus. Jos opiskelijat ovat tavanneet opiskelijoita ympäri kaupunkia, niin kontaktien määrä on vaan niin suuri, että virus leviää, Peltoniemi kertoo.  

Ylilääkärin mukaan on todennäköistä, että kyseessä on virusmuunnos, mutta siitä ei ole vielä varmuutta. 

– On mahdollista, että tartuntoja tulee jopa muutama sata, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtava johtajaylilääkäri Mikko Pietilä kertoi.

Tartuntojen lopulliseen määrään vaikuttaa muun muassa karanteenien noudattaminen. 

– Tämä on vakavin tilanne koko epidemian aikana. Meillä tulee olemaan todella vaikeaa saada tilanne hallintaan, kertoo kaupunginjohtaja Minna Arve

Ministeriöön otetty yhteyttä

Turusta on oltu myös ministeriin liittyen mahdolliseen liikkumisen rajoittamiseen, Arve kertoo.   

– Olen pyytänyt selvittämään, millä tavoin liikkumista voisi rajoittaa. Esitän vahva toiveen turkulaisille ja erityisesti Ylioppilaskylässä ja Varissuolla, että liikkumista vältettäisiin. Tulemme pyytämään poliisilta virka-apua, että karanteeneja pystytään valvomaan, Arve sanoo.  

Lounais-Suomen poliisin ylikomisario Stephan Sundqvist ei voinut kommentoida virka-apupyyntöä.

Sundqvist kuitenkin kertoo, että Turussa on tavattu suuria kotibileitä. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan tiedossa, millaisista tilanteista virus on lähtenyt leviämään. 

Yliopisto ja ammattikorkeakoulu ovat lisänneet tiedottamista kansainvälisille opiskelijoille ja heille on myös pidetty torstaina infotilaisuus koronasta. 

Opiskelijat ovat saaneet tartunnat todennäköisesti Suomesta, sillä heidät on testattu tänne tullessa. 

Korkeakoulut pahoittelevat syntynyttä tilannetta. 

Oikaisu 18.3.2021 klo 13.42: Aiemmin artikkelissa virheellisesti kerrottiin, että kyseessä olisi muuntovirus. Tällä hetkellä siitä ei ole varmuutta, mutta se on todennäköistä. 

Juttu päivitetty loppuun 18.3.2021 klo 13.50. 


Lue myös:

    Uusimmat