Turnauksen keskeyttänyt huippugolfari Grayson Murray, 30, löydettiin kuolleena

Yhdysvaltalainen ammattigolfari Grayson Murray on löydetty kuolleena lauantaina. Kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen.

PGA-kiertueella menestystä niittänyt ammattigolfari Grayson Murray on kuollut 30-vuotiaana, kertovat PGA-kiertueen viralliset verkkosivut.

Murrayn kuolinsyytä ei ole kerrottu, mutta hän oli vetäytynyt perjantaina Charles Schwab Challenge -turnauksesta kesken toisen kierroksen sairastumisen vuoksi.

Murray oli NBC Sportsin mukaan kärsinyt alkoholiongelmasta, ja kertonut viime tammikuussa hakeneensa hoitoa riippuvuuteensa. Hän oli aiemmin puhunut myös avoimesti masennuksestaan ja ahdistuneisuushäiriöstään.

– Olemme järkyttyneitä ja murtuneita, että PGA-kiertueen pelaaja Grayson Murray on kuollut tänä aamuna. Olen sanaton, PGA-kiertueen komissaari Jay Monahan kommentoi uutista.

Monahanin mukaan Murrayn vanhemmat pyysivät, ettei PGA-kiertueen turnauspelaamista keskeytettäisi suru-uutisen vuoksi.

– He olivat järkkymättömiä siitä, ettei Grayson haluaisi niin tehtävän. Niin vaikeaa kuin se on, me haluamme kunnioittaa heidän toiveitaan.

Murray oli niittänyt menestystä ammattilaisena PGA-kiertueella myös tällä kaudella, kun hän voitti uransa toisen PGA-kiertueen turnauksen Sony Openin Havaijilla.

Murray oli maailmanlistalla sijalla 58.

Lue myös:

    Uusimmat