Turkkilaismedia: Sadat ihmiset kävelevät kohti Eurooppaa

Turkki varoittaa uudesta suuresta syyrialaisten pakolaisaallosta 1:38
Turkki varoittaa uudesta syyrialaisten pakolaisaallosta.

Turkissa sadat ihmiset ovat lähteneet liikkeelle kohti Turkin Euroopan-vastaista rajaa, kertovat paikalliset mediat. Mediatietojen mukaan Turkki on eilisessä, presidentti Recep Tayyip Erdoganin koolle kutsumassa hätäkokouksessa päättänyt avata portit Eurooppaan.

Uutistoimisto Reuters kertoi aiemmin nimettömän turkkilaisviranomaisen tietoihin perustuen, että Turkki ei aio enää estää syyrialaisia pakolaisia pyrkimästä Eurooppaan. Lähteen mukaan Turkin poliisia, rannikkovartiostoa ja rajaviranomaisia on ohjeistettu toimimaan niin, että rajanylityksiä ei enää estetä.

Uutistoimisto DHA:n mukaan noin 300 ihmistä on matkalla Kreikan-vastaiselle rajalle pyrkiäkseen Eurooppaan. Joukossa on syyrialaisia, iranilaisia, irakilaisia, marokkolaisia ja pakistanilaisia, ja he ovat kertoneet uutistoimistolle lähteneensä kohti rajaa kuultuaan Syyrian Idlibin ilmaiskuissa kuolleista turkkilaissotilaista.

Toinen ryhmä pyrkii meriteitse Kreikan Lesbos-saarelle. He ovat sanoneet DHA:lle lähteneensä matkaan sen jälkeen, kun tieto "avoimien ovien politiikasta" tuli julki.

Idlibin alueen eilisistä ilmaiskuista on syytetty Venäjän tukemaa Syyrian hallintoa. Turkkilaisviranomaisten mukaan ilmaiskuissa kuolleiden turkkilaissotilaiden määrä on noussut yli 30:een. Lisäksi kymmeniä sotilaita on loukkaantunut. Turkki ilmoitti kostavansa iskemällä Syyrian hallinnon kohteisiin.

Sadattuhannet siviilit ovat paenneet Idlibin kiihtyviä taisteluita. Turkissa on jo nyt noin 3,6 miljoonaa sotaa paennutta syyrialaista. EU ja Turkki solmivat vuonna 2016 pakolaissopimuksen, jonka tarkoituksena on ollut rajoittaa siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden saapumista Turkin kautta Eurooppaan. Vastineeksi EU lupasi Turkille taloudellista tukea, mutta Turkin hallinto on arvostellut EU:ta avun hitaudesta. EU ei Turkin mielestä ole myöskään toiminut riittävästi helpottaakseen kriisiä Iblidissä.

Pelot tilanteen kärjistymisestä entisestään kasvavat

Turkki tukee Idlibin alueella useita kapinallisryhmiä. Turkki ja Syyrian hallinnon joukkoja tukeva Venäjä sopivat vuonna 2018 demilitarisoidun alueen luomisesta Idlibissä. Sopimus on rikkoutunut, kun Syyrian presidentin Bashar al-Assadin joukot ovat ryhtyneet valtaamaan kapinallisten viimeistä suurta linnaketta Idlibiä.

Sadattuhannet ihmiset ovat paenneet alueelta viimeisen kahden kuukauden aikana, käy ilmi YK:n laskemista.

Venäjän puolustusministeriö syytti torstaina Turkkia Syyrian sopimuksen loukkaamisesta tukemalla kapinallisia tykkitulen ja lennokkien avulla. Venäjän mielestä Turkki auttaa "terroristeja" Syyriassa.

Idlibin viimeaikaiset tapahtumat ovat herättäneet huolta tilanteen kiristymisestä entisestään. YK:n pääsihteeri Antonio Guterres vaati torstaina välitöntä tulitaukoa ja ilmaisi huolensa siviilien asemasta.

– Riski yhteenottojen kiihtymiselle kasvaa tunti tunnilta ilman välittömiä toimia, pääsihteerin tiedottaja sanoi lausunnossaan.

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg tuomitsi iskut ja kutsui niitä harkitsemattomiksi. Stoltenberg on keskustellut iskuista puhelimitse Nato-maa Turkin ulkoministerin Mevlüt Cavusoglun kanssa. Hän kehotti Syyrian hallintoa ja Venäjää lopettamaan hyökkäyksensä ja noudattamaan kansainvälistä oikeutta sekä tukemaan YK:n pyrkimyksiä rauhanomaiseen ratkaisuun.

Yhdysvallat vaatii, että Syyrian hallinto ja Venäjä lopettavat "halpamaisen" operaationsa Idlibissä.

– Seisomme Nato-liittolaisemme Turkin rinnalla ja vaadimme välitöntä loppua Assadin hallinnon sekä Venäjän ja Iranin tukemien joukkojen halpamaiselle hyökkäykselle, ulkoministeriön tiedottaja sanoi.

Aiemmin tällä viikolla Lääkärit ilman rajoja -järjestö kertoi pommitusten Idlibissä ja Mareet Misirissä osuneen tiheästi asutuille alueille. Järjestön mukaan pommituksia tehdään siviilikohteisiin ja esimerkiksi sairaaloiden lähelle.

Lue myös:

    Uusimmat