Turkki teki sen taas. Maa nousi jalkapallon EM-kisojen puolivälierissä Kroatiaa vastaan tasoihin jatkoajan viimeisellä minuutilla. Nousun kruunasi voitto rangaistuspotkukilpailussa, kun kolme Kroatian neljästä vetäjästä epäonnistui. Turkilta onnistuivat puolestaan kaikki kolme laukaisijaa.
Kroatian paikka välierissä näytti jo varmalta, kun Ivan Klasnic puski sen 1-0-johtoon jatkoajan loppuhetkillä. Semih Sentürk kuitenkin tasoitti pelin lähestulkoon ottelun viimeisellä potkulla.
Rangaistuspotkukilpailussa ainoastaan Darijo Srna onnistui Kroatialta. Luka Modric ja Ivan Rakitic tälläsivät omat yrityksensä ohi, ja Mladen Petricin pilkun Turkin maalivahti Rüstü Recber torjui. Turkin laukaisijat Arda Turan, Sentürk ja Hamit Altintop ampuivat pallon varmasti maaliin.
Vaikka ottelu saikin dramaattisen lopun, ei se jää historiankirjoihin suurena pelinä. Jos oli Saksan ja Portugalin välinen puolivälierä vauhdikas, niin Kroatian ja Turkin pelistä ei voi sanoa samaa. Maat tarjosivat täpötäydellä Wienin stadionilla hidasta peliä, jossa ei maalipaikoilla juhlittu.
Olic hukkasi avopaikan
Ivica Olic hukkasi ensimmäisen jakson parhaan paikan. Luka Modric antoi loistosyötön maaliin eteen Olicille, joka onnistui ampumaan pallon tyhjän maalin sijaan ylärimaan. Ylärimasta pallo tippui vielä Niko Kranjcarille, joka puski pelivälineen tyhjänä ammottaneen maalin yli.
Turkki hätyytteli Kroatian maalia kaukolaukauksilla. Lähimmäksi pääsi Mehmet Topal, jonka noin 30 metristä tälläämä kaukolaukaus sujahti muutaman sentin maalin ohi.
Toisella jaksolla tahti jatkui samana. Kroatia loi muutaman maalipaikan, Turkki ei niitäkään.
Jakson loppuhetkillä Kroatian Darijo Srna oli lähellä maalintekoa vapaapotkusta. Recber kuitenkin venytti pallon tielle.
Turkki oli jatkoajan ensimmäisellä jaksolla terävämpi, mutta huippuvaaralliset paikat jäivät uupumaan. Toinen jakso oli tasaisempi, mutta maaleja ei nähty ennen kuin Klasnic iski.
Kroatian kannattajat ehtivät juhlia vain muutaman minuutin, kunnes Sentürk vei ottelun rangaistuspotkuille.
Pelikiellot Turkin murheena
Turkki kohtaa keskiviikkona 25.6. välierässä torstaina puolivälierässä Portugalin lyöneen Saksan. Turkki joutuu tuohon otteluun pelikieltojen heikentämänä. Emre Asik, Arda Turan ja Tuncay Sanli ottivat Kroatia-ottelussa turnauksen toiset keltaiset korttinsa, ja kolmikko on sivussa välieräkamppailusta.
Maalivahti Volkan Demirel suorittaa lohkovaiheen päätösottelun punaisesta kortistaan saaman kahden ottelun pelikiellon toisen osan välierässä, mikäli Turkki ei saa pelikieltoa lyhennettyä yhteen peliin. Tuossakin tapauksessa Demirelin saattaisi olla vaikea syrjäyttää puolivälierän rankkarikisassa sankariksi noussutta Rüstu Recberiä.
Lue myös:
Vakkila: Rüstün olemus pelotti kroaatit tolaltaan
Turkin Terim: Olemme yksi suurista jalkapallomaista
Bilic: Tappio vaanii meitä loppuikämme
EM-jalkapallo, puolivälierä:
Kroatia - Turkki 1-3
rp.
, 1-1 ja., 0-0
119. Ivan Klasnic 1-0
120+2. Semih Sentürk 1-1
Rp-kilpailu:
Luka Modric (CRO), laukoi ohi
Arda Turan (TUR), 0-1
Darijo Srna (CRO), 1-1
Semih Sentürk (TUR), 1-2
Ivan Rakitic (CRO), laukoi ohi
Hamit Altintop (TUR), 1-3
Mladen Petric (CRO), Rüstu torjui
varoitukset:
27. Tuncay Sanli (TUR)
49. Arda Turan (TUR)
89. Ügur Boral (TUR)
107. Emre Asik (TUR)
Joukkueiden avauskokoonpanot ja vaihdot:
Kroatia:
1-Stipe Pletikosa
5-Vedran Corluka
3-Josip Simunic
4-Robert Kovac
22-Danijel Pranjic
11-Darijo Srna
10-Niko Kovac
14-Luka Modric
7-Ivan Rakitic
19-Niko Kranjcar -> 65. Petric
18-Ivica Olic -> 97. Klasnic
Turkki:
1-Rüstü Recber
22-Hamit Altintop
15-Emre Asik (v)
4-Gökhan Zan
3-Hakan Balta
20-Sabri Sarioglu
17-Tuncay Sanli (v)
6-Mehmet Topal -> 76. Sentürk
14-Arda Turan (v)
18-Kazim Kazim -> 61. Boral (v)
8-Nihat Kahveci -> 117. Karadeniz
(MTV3-STT)